Viski palkittiin Ylöjärven koirakerhon vuoden 2005 tokokoirana. Palkinto jäi vielä hakematta, kun en ehtinyt työhässäköiden vuoksi kokoukseen.

Tänään tuli myös postissa Vöyrin viikonlopun kisoista palkinnot. En osannut kysellä palkintojen perään paikanpäällä, vaikka sillä säälittävällä kolmostuloksella luokka voitettiinkin. Nyt sitten pläjähti postissa melko kasa; pokaali, ruokaa ja kaksi ihastuttavaa lelua. Noloa tuollaisella tuloksella vastaanottaa moinen määrä tavaraa, mutta no, kiitos kuitenkin :-). Viski ihastui erityisesti leluihin.

Tämä blogi hiljenee pariksi päivää. Lähden jälleen Leville työmatkalle. Sitä ennen kuitenkin ehditään huomenna vielä agilitytreeneihin -nastaa! Meidän tokorintamalla ei mitään ihmeellistä uutta, tunnaria hinkattu päivittäin, kaukojen loppuasentoa myös, samoin seuraamista, joka nyt vaatiikin vähän puuhaa, että saa paikan korjattua.