Keskiviikkoiltana se sitten tapahtui - korkattiin hakukisaura. Olihan se aika jännä fiilis, tavallaan jännitti, tavallaan ei. Kisapaikka oli ihan jees, pienen miinuksen antaisin kuitenkin siitä, että maasto-osuuden odotuspaikka oli värikuulasotapelikeskuksen (mikä sana?!) kanssa samassa paikassa. Mä otin itse stressiä niistä kypäräpäisistä maastopukuun sonnustautuneista heepoista, jotka pyssyt kädessä juoksenteli metsikössä - kuvittelin tosissani kuinka mukavan trauman tuollaisestakin VOI saada ekoissa hakukisoissa koiralle aikaan. Ja niistä pyssyistä lähti yllättävän kova ja jatkuva metelikin. No, millään tavalla tämä ei vaikuttanut suoritukseemme, joten siinä mielessä ei mitään hätää. Kunhan vain itselleni pientä sydämentykytystä tuli.
Ensin oli henkilöetsintä. Etukulmiin en saanut Viskiä kummallakkaan puolella tarkistamaan mielestäni tarpeeksi tarkkaan, kun kääntyi aluetta eteenpäin, joten otin molemmat etukulmat uusiksi - toista uusiessaessani Viski kääntyi puolesta välin takaisin, nappas rullan suuhun lennossa ja tuli luokse sen näköisenä, että tätäkö nyt haluat? Enhän tietenkään reagoinut siihen mitenkään - paitsi ymmärsin lähteä itse etukulmasta liikkeelle... että tämmönen tapaus. No, tämän jälkeen suoritus oli mielestäni oikein mallikas, ilmaisut tuli hienosti perille asti ja näytöt olivat suorat ja nopeat, ja risteilyt tehtiin oikeasuuntaisesti ja suurinpiirtein sinne mihin näytin. Maalimiehen melko hervoton pusuttelu nyt kyllä oli selkeä virhe, mutta toisaalta kun tuomari ei siihen kauheasti sillä hetkellä noteerannut, annoin Viskin tehdä pusuttelut - palkkasi siis itse itsensä (ANTEEKSI maalimiehet...). Henkilöistä vähentyi pisteitä tuosta rullan suuhun ottamisesta, ja pusuttelusta, en ole ihan varma ottiko risteilystä pisteitä pois, mutta 156p tuli. Esineruutu oli samalla paikalla kun henkilöt ja jotenkin musta tuntui että Viski ei ollut kyllä ihan taagilla, että ollaan esineisiin menossa. Työskenteli hetken aikaan ruudun takaosassa, tuli pois, lähetin uudelleen ja taas työskenteli vimmatusti takana, oli tulossa pois kunnes matkalla pongas esineen ja toi sen ja "tappoi" ihanan pehmolelun mun jalkoihin :-o. Tästä 29. Eli maastosta 185.
Sitten tottis. Eka paikallaolo, se oli moitteeton!!!! Seuraamisen eka suora oli väljä, tämän jälkeen seuraaminen oli mielestäni oikein hyvää ja henkilöryhmäkin oli moitteeton (näin kyllä mitä Viskillä OLI mielessä, kun eka henkilö kierrettiin...). Istuminen ja maahanmeno+luoksetulo oli hyvät, molemmissa kuulema valmistelevaosuus 8 askelta ja itse istumisessa koira oli levoton.. Tasamaanouto oli jees, tuomari kyllä moitti otekäyttäytymistä. Hyppynoudossa mennessä tapahtui esteen kierto, muut ok. A-este oli hyvä samoin eteenmeno oli tosi komea. Pisteitä 82. Itse olin hieman pettynyt pisteisiin, olisin arvioinut ne hieman korkeammaksi - mutta tämä ei olekkaan sellainen laji, jossa itse arvosteltaisiin omat suoritukset :-).
JOten 267 ja HK1 oli sitten lopputulema ja kolmas sija. Pari virhettä mahtui kisasuoritukseen, joten siinä mielessä ei voi ihan täysin tyytyväinen olla, mutta ihan hyvä fiilis.
Nyt tuntuu siltä että tietää jotenkin paremmin miten nyt jatkaa treenaamista.

Onnea Lauralle ja Glendalle - samassa kisassa 281p ja voitto!!