En ole muistin mukaan koskaan saanut paniikkikohtausta, mutta tänään sellainen taisi tulla, tai oli ainakin liki. Siivosin keittiön kaappeja remontin alta pois, heittelin tavaroita roskiin ja säilytyslaatikoihin. Roskien joukossa oli minigrip-pussi, joka aukesi ja jotain valkoista pölyn tapaista lensi suuhun ja joka paikkaan. Pussissa luki sitruunahappo - myrkyllinen. Hetken aikaa syljin suutani tyhjäksi ja sitten alkoi tuntua kummalta kurkussa. Ikäänkuin turpoamisen ja kirvelyn välimaastoa. Iski ihan järjetön paniikki, kävi hetkessä mielessä että nyt lähtee henki ja tästä syystä ilmeisesti oireetkin pahenivat - tuntui että henki salpaantuu. Ei muutakuin Jouni kuskiksi ja autoon ja kohti ensiapua. Paniikki oli melkoinen, kun ei siinä kohden tiennyt kuinka vaarallisesta aineesta oli kyse. Onneksi ensiapu on melko lähellä... Siellä vastaanotosta soitettiin myrkytyskeskukseen ja saatiin tieto, ettei kyseessä ole vaarallinen aine, mutta tekee samantyyppiset oireet, kuin nyt vaikka sitruunan oikein voimakkaita mehupisaroita menee kurkkuun... Huh... Tästä lähtien meidän perheen puhelimissa on myrkytyskeskuksen numero - OIKEA sellainen. Nytkin minulla oli, mutta se numero ei ollut käytössä...ja siinä paniikissa katsottin parhaaksi lähteä samantein ensiapuun eikä kysellä numeroita mistään.
Nyt jo hieman hymyilyttää, ettei sitten kuitenkaan ensin etsitty sitä myrkytyskeskuksen numeroa ja kysytty, mutta jotenkaan sitä ei halunnut hukata minuttiakaan aikaa siinä kohden. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin..