Hui, tänään startattiin sitten ekaa kertaa voittajan hakukisoissa Padasjoella. Aamulla ajellessani yritin järkeillä tulevaa kisaa siten, että mietin viime aikaisia treenejä ja totesin ettei ole mitään estettä saavuttaa tänään se ykköstulos. Ja niinhän siinä kävi, mentaaliharjoitus toi oikean tuloksen :-). Missään nimessä en ole tämän päivän suoritukseemme täysin tyytyväinen, korjattavaa ja parannettavaa on paljon, mutta kokonaisuudessaan haku-uramme on alkanut hienosti ja tämän vuoden kisatavoitteet on saavutettu nyt 100 prosenttisesti. Tyytyväinen _täytyy_ olla, mutinat pois :-).

Kisa alkoi henkilöetsinnällä, me arvottiin numero 5. Tuuli oli myrskylukemissa ja se hirvitti kyllä aika lailla.. Maasto oli alussa hieman rytkeikköä, mutta sen jälkeen ihan avointa mänty/seka-metsää. Keskilinjaa ei oikeastaan ollut, se oli vain keskelle metsää merkattu ja paikoitellen, jokin pieni polku pohjalla kulki. Vasen etukulmaan eka pisto, sillä mun mielestä Viski merkkas sinne jo alueelle tullessaan äijän. Viski oli hetken hukuksissa, tuli rullan kanssa ja lähti melkoista kyytiä näytölle - vaan ei vienyt perille? Juostiin ihan sokkona ja lujaa pitkin metsää, mutta maalimiestä ei löytynyt ja Viski lopulta päätyi metsässä seisovan tuomarin luokse hyppimään ja nuolemaan... Viski oli mitä ilmeisemmin tehnyt huolimattoman ilmaisun EIKÄ tarkistanut maalimiehen sijaintia, vaan oli tehnyt ilmaisun hajun saatuaan...joten näin siinä sitten käy!! Asiaa ei pystynyt mitenkään tarkistamaan, kun maalimies oli roskisumpparissa eikä nähnyt saati kuullut siinä myrskyssä koiran liikkeitä, ja tämä kohta alueesta oli ryteikköä eli näkyvyys tosi huono. No, ei siinä mitään, tultiin pois, laitoin oikealle etukulmaan johon hyvä pisto, sitten vasemmalle n.50 m kohdalta ja  Viski painalsi sen näköisenä, että olisin vannonut taas että sillä _on_ äijä. Ja rullan kanssa takaisin ja näytölle lujaa ja suoraan maalimiehelle, ilmaisu erinomainen. Sitten muutamia risteilyjä puolelle ja toiselle kunnes ehkä n. 120 m kohdalta Viski pongas ihan kesken piston hajun maalimiehestä, joka oli n.150-160m, piilon tarkistus (tässä näki koiran työskentelyn) ja ilmaisu - näyttö erinomainen. Ja taas muutamia tyhjiä puolelle ja toiselle jonka jälkeen JO vähän yli 200 m Viski pongas taas ihan samoin kuin edellisen maalimiehen tosi kaukaa..... Ilmaisu erinomainen. Tuuli teki meille (ja muillekin) kyllä tepposet ja maalimiehet nostettiin kaukaa. Tuomari totesi että hän olisi enempi huolissaan, jos koira EI löytäisi maalimiehiä eikä pitänyt noissa olosuhteissa asiaa sinänsä millään lailla vakavana virheenä. Henkilöistä pisteet 155. Mun oma käyttäytyminen keskilinjalla oli jotenkin vähän epävarmaa ja olen itselleni aika käärmeissäni etten kyllä toiminut siten kuten treeneissä olen opetellut- mutta menee kisakäyttäytymisen piikkiin ja TOIVON, että ensi kerralla osaan olla itsekin parempi..onneksi tänään ei oma käytökseni tuntunut kauheasti koiraa haittaavan.
Sitten päästiin esineruutuun, joka oli "helppo", sillä alueella kävi tosi kova takatuuli, Viski hyödynsi sen kyllä melko ketterästi ja esineet tuli helposti, pisteet 30.
Vielä tottis lopuksi, haastetta oli siinä, että kentällä kävi edelleen aika myrsky ja epäilytti miten koirat kuulevat käskyt... Ensin liikkeet, seuraamisessa jäi jotenkin oudosti kuuntelemaan toista ampumista, jota ei meinannut tulla ollenkaan, ja tässä kontakti katosi. Muuten hyvää seuraamista. Liikkeestä istuminen ja maahanmeno erinomaiset. Seisomisessa meni suoraan istumaan?, mutta luoksetulo vauhdikas. Tasamaa nouto erinomainen (onneksi kävi niin kova myteli ettei tuomari tainnut kuulla Viski armotonta tappomurinaa...), hyppyesteellä annoin varuiksi toisen "hyppy"-käskyn sillä Viski lähti kapulan kanssa vinosti tulemaan kohti estettä ja halusin varmistaa että se myös tulee esteen kautta takaisin, kun tässä on ollut aiemmissa kisoissa ongelmia!! A-este erinomainen, samoin eteenmeno. Kierrokset alkoi koiralla vissiin tässä kohden olla aika korkealla sillä paikalla olo oli ihan helvettiä.. Melko nopeasti se oli ryöminyt vinoon kenttää kohden ja loppu tulemana Viski oli liikkunut n.3metriä!! Ja vielä noutojen aikana kuulin, kun sen leuat löi yhteen, ikään kuin "äänetöntä haukkua". Tässä ON ongelma. Tottispisteet 87 ja tuloksena 3.sija ja 272 pistettä. Ihan jees ;-))

Nyt on kausi pulkassa...ja on aika aloittaa ensinnäkin armottomat paikalla olo treenit ja toisekseen jälkitreenit on nyt hyvä aloitella tai oikeasti siis jatkaa... Nyt jo alkaa tuntua aika kivalta, oikeastaan ihan hassua, että näin "helposti" tämä haku-ura on nyt tänä vuonna sujunut, kaikesta huolimatta!! Mä olen ilmoittautunut piirinmestaruus-hakuihin, mutta koen nyt tärkeämmäksi saada paikalla olon kuntoon kuin mennä kisaamaan ja saada paikalla oloon mahdollisesti aikaan vielä isompia ongelmia. Joten, oletettavasti tämä oli meidän tämän kauden viimeinen hakukisa, ehkä ;-))