..mutta vain kehänauhan toisella puolella, eli kisajärjestelyissä mukana... Otin kuitenkin Viskikin autoon mukaan ja sitähän vielä päivän aikana tarvittiinkin. Oli varsin outo EVLn koe, viidestä mukana olevasta koirasta vain kaksi suoritti liikkeet loppuun asti ja paikalla makuun ollessa viimeinen tarvittiin mukaan vielä yksi koira. Joten, Viski autosta pihalle ja "hommiin". Tuomari taisi hieman kauhistella, kun toin hyppivän ja innosta meuhkaavan koiran kehään tarkastukseen (täytyyhän nollakoirakin tarkastaa..) ja suoraan paikalla makuuseen. Mutta hyvin meni, jopa ylös istuminen onnistui ekalla käskyllä :-O.
EVLn koe oli tosi outo. Paikalla istumisessa tuli "pieni" härdelli, jonka seurauksena kaksi ohjaajaa keskeytti. Sen jälkeen yksi koira sai vielä punaisen kortin mentyään ulos kehästä. Huoh, kukaan ei varmaan enää tule Ylökin järkkäämiin kisoihin (pitää ihan lisätä, että oikeasti nämä epäonnistumiset eivät kyllä johtuneet millään tavalla kisajärjestelyistä tai muustakaan sellaista!! Oli vain koirien epäonnistumista ja varmaan vähän huonoa tuuriakin).. .voittajaluokan koiristakin vain yksi sai tuloksen..

Katin ja Svanten piti myös olla kokeessa mukana. Eilen Kati oli kaatunut tosi pahasti (kiitos flexillä koiraansa ulkoittaneen ääliön!!!) pyörällä ja teloi tosi pahasti polvensa. Peukut pystyyn ettei polvessa ole mitään vakavasti rikki!
( Ps. Katin "tilanneraportti" polvesta löytyy täältä )

Muuten meidän päivä onkin sitten kulunut yllättäen sen remontin parissa...