Tänään oltiin tottistreeneissä ja esineruutuilemassa Hannan ja Tiitulaisen kanssa.
Viskillä paikalla olo siten, että Tiitin "ohi seuraamisen" jälkeen hyvästä paikalla olosta vapautin pallolle - jiipppii, Viski ei edes inahtanut Tiitiin päin, joten pallollehan se pääsi nopsasti. Sitten seuraamista, joka nyt tuntuu menevän entistä huonommaksi, kentällä taas paikka oli heti alusta alkaen tosi edessä enkä oikein saanut sitä kunnolla siirtymään taaksepäinkään. Tosi mälsää :-(. Hannan kanssa jutskailtiin ja tultiin siihen tulokseen, että ehkä kandeis nyt aloittaa periaatteessa ihan alkeistreenillä, eli sivulla oloa (sitäkin pitää siirtää taaksepäin) ja sitä ettei saa lähteä liikkeelle vaikka mä siirtäisin yhtä jalkaa eteenpäin.. Vasta kun itse liikun saisi koirakin luvan lähteä. Ja jos edistää niin pysähdyn ja vaadin, että palautuu takaisin korrektiin paikkaan. Täytynee siis palata takaisin lähtöruutuun.... Kukas sitä onkaan sanonut että seuraaminen on aina yhtä jauhamista ja hinkkaamista...Tänään otettiin seuraamisessa myös ampumiset, jotka eivät aiheuttaneet niin paljon reaktiota kuin viime kerralla, nyt Viski selkeästi kyllä kuuli ampumiset, mutta siinä se. TÄytyy muistaa nyt silti silloin tällöin ammuskella ettei tule yllätyksenä Viskille. Otin myös seisomista siten, että pallo palkka jää taakse, vapautin siis heti seisomisesta taaksepäin. Tällä yritän nyt edes vähän suoristaa tuota vinoa seisomisasentoa. Nytkin Viski pomppas heti käskystä vinoon, siis seiso-käskystä pysähtyy pompahtaen vinoon. Ilmeisesti myös se aiheuttaa vinoon pomppimista, kun kuulema seuraakin kolmella jalalla pompottaen, kummallista, olen tuon vissiin ennenkin huomannut, että juostessa helposti tapahtuu noin. Varookohan se etten mä tallo varpaita (mun puoleinen etujalka pomppii ilmassa..) vai pompotteleeko muuten vaan? Otin myös eteenmenon ilman palkkaa - eteni alkuunsa hyvin, mutta sitten kun en laittanut maahan vaan olisin toivonut vaan etenemisen jatkuvan niin alkoikin hidastella ja kääntyi jopa mua kohden. Plääh. Otin uuden ja se oli vähän parempi, mutta vino kuten edellinenkin. Täytynee siis ottaa suoria ja todella pitkiä pallo eteenmenoja, sillä pitkällä matkalla eteneminen oli kyllä tänään heikkoa. Noh, tottis nyt ei ollut erityisen hyvää tänään, tosin paikalla olon onnistuminen riittää mulle ilon hetkiksi :-)

Sitten esineruutu, joka olikin aika haastava. Ensinnäkin sivusta tai oikeastaan lähes takaa kävi ihan järjetön puhuri, ruutu tehtiin tosi jyrkkään mäkeen. Sellaiseen mäkeen, jossa en ole koskaan aiemmin varmaan treenannutkaan, mutta halusin kokeilla. Esineet laitettiin tuulen puoleiselle reunalle kaksi, keskelle ruutua yksi ja vielä toiseen takakulmaan yksi. Viski oli ihan taitava olosuhteista huolimatta, nosti kaikki neljä esinettä melko nopeaan ja tasaiseen tahtiin.

Illalla käytin Vipatuksen vielä pienellä pyörälenkillä, kun kävi tuon esineruudun jälkeen mielessä, että taitaa Vipatuksella olla huono kunto, kun moinen mäkijuoksu selkeästi pisti pojan läähättämään :-o. Ehkä onkin nyt syytä alkaa kunnon kohotus (pääsiäisenä piti kovasti tehdä juoksulenkkejä vaan kuinkas kävikään.....).

Intokin pääsi tallaileen esineruutua ja vähän kentällä leikittiin pallon kanssa.