Maanantaina oltiin hakuilemassa Pinsiön suunnilla. Viskin treenin ainoa ajatus oli nyt vain kasvattaa mm-otivaatiota ja itsekin nauttia treeneistä ilman mitään vaatimuksia. Ja tässähän me onnistuttiinkin erinomaisesti. Ensin otettiin nenänavaus, Kati oli piiloutunut ihan polun lähelle kuusikkoon ja Viski nappas Katin jo heti ohi kulkevalta tieltä, joten tämä ainakin toimi nyt tältä osin hyvin, että koira on heti alueelle päin mentäessä jo tarkkana missä ne ihanaiset maalimiehet ovat.
Sitten aloitettiin oikeat treenit ja tehtiin hajuhaku oikealle etukulmaan, maalimies ei ollut ihan 50 metrissä vaan lähempänä hauskassa kuopassa. Viski kyllä sai hajun,  mutta singahti aluetta eteenpäin ja siellä takana olevalle tielle, ja kun emme nyt kutsu pois tai kiellä niin sinnehän se meni.. ja tuli takaisin rullan kanssa. Uskoisin ettei tiellä ketään kulkenut, teki siis ihan perinteisesti etukulmaan valeen. No, eipä hätiä mitiä, otettiin uusi lähetys ja nyt Viski meni hyvin maalimiehelle. Siellä namit ensin ja sitten superleikit "uusilla" naruviritelmä jalkapalloilla. Tämän jälkeen kytkin koiran ja sama maalimies siirtyi aluetta rauhallisest eteenpäin n 20-30 metriä ja Viski näki siirtymän. Me siirryttiin Viskin kanssa takaisin keskilinjalle ja normaali lähetys (teen nyt lähetykset ns. liikkuvana), joka olikin tosi hyvä. Taas namit ensin ja superleikit jalkapallon rievulla. Sitten kytkin koiran ja maalimies juoksi keskilinjalle ja vasta kun se oli päässyt keskilinjalle me tultiin rauhallisesti Viskin kanssa perässä. Ja tänä aikana vielä viimeinen maalimies oli siirtynyt alueen toiselle puolelle, johon lähetys. Tälle lähetykselle Viski lähti kaartamaan aluetta eteenpäin, mutta koska me emme nyt korjaile pistoja, niin sinnehän se sai mennä ja ottikin sieltä nätisti maalimiehestä hajun (mahtoikohan Kati sittenkin käydä niin, että Viski otti sun menojäljistä sen hajuvanan vai toiko tuuli vaan sitä kautta sun olinpaikasta hajun?). Ja taas namit ja superleikit jalkapallolla.

Vaikka taas tuli etukulmaan toi vale niin silti treenit olivat hyvät. Viskin vauhti ja into oli nyt sitä luokkaa kuin sen pitäisikin olla, se kuulema oikein nauroi saapuessaan maalimiehelle ;-D. Mä uskon nyt hyvin vahvasti, että vaatimusten laskemisen kautta stressi poistuu ja toisaalta tuon selkeän mm-motivaation noston myötä jäävät turhat rullan nappaamisetkin pois, koska yksinkertaisesti on vain tärkeämpää löytää se maalimies kuin napsia rullaa... Motivaatiota ei siis saa kuitenkaan nyt nostaa perinteisillä paoilla tai hei-huudoilla tai haamuilla. Aikaahan tämä voi viedä, mutta onneksi ihan vielä ei tarvitse miettiä, että koira olisi niin vanha että kisavuodet alkaisivat olla jo vähissä ;-)).