Saatiin järkättyä pienet hakutreenit maanatai-illalle. Viskillä taas tämä viistokävely-treeni, mutta nyt vain kaksi maalimiestä ja selkeämmät "välipysähdykset" näyttöineen. Alue oli myös tallaamaton (tämä nyt vain laiskuuttamme..). Ensimmäiselle maalimiehelle Viski lähti hyvin epätyypillisesti aivan sata lasissa ja juoksi viistottain tosi rajusti aluetta eteenpäin, palas jostain takaisin ja lähempänä mua nappasi rullan suuhunsa :-O. Otettiin uusi lähetys ja taas mentiin aikamoisella koohotuksella ihan päättömänä, selkeästi aivot jäivät keskilinjalle. Lopulta se sitten taisi kolmannella lähetyksellä vasta onnistua, kun rauhoittui vauhti sen verran, että maalimieskin paikallistettiin. Olipa varsinaista kaahottamista - toi viistokävely on tositosi raju treeni, ainakin Viskille!
Toinen lähetys olikin sitten jo tosi mainio, maalimies ei näkynyt ihan yhtä selkeästi, varsinkin kun meni tosi tehokkaasti ja nopeasti sanan varsinaisessa merkityksessä piiloon ;-D, joten Viskin vauhtikin oli hieman ensimmäistä kaahotusta maltillisempi. Tästä tulikin löytö ihan hyvän etsimisen jälkeen. Hieman toi tallaamaton alue nyt vaikeutti, vaikkakin saahan koira tosta nyt niin selkeät ärsykkeet että menee tottakai vaikka olikin tallaamatonta.
Kaikesta huolimatta edelleen tämänkin päivän treeni oli hyvä. Harjoituksella ollaan saatu sitä mitä haluttiinkin, eli vauhtia=motivaatiota ja sitä eteenpäin etenemistä mielikuvana toivottavasti mieleen asti.
Täytyy nyt seuraavaa treeniä vähän pohtia, uskallanko vieläkin ottaa tämän ja toisaalta mitää hyötyä siitä nyt kolmannen kerran peräkkäin olisi versus mahdolliset haitat.

Mutta oli kivaa välillä treenata näin pienellä porukalla, meni treenit tosi nopeasti ja oltiin tehokkaita ;-).