Ihan alkuun täytyy sanoa, että tänään oli oikein hyvät hakutreenit, Viskillä näyttäisi olevan kaikki kunnossa :-). Jotta tuota kiitos tälle treeniryhmälle, että sain tulla vierailemaan!

Meidän treenimme oli seuraavanlainen; ensin nenänavaus, joka komeasta tuulesta johtuen pongattiinkin tosi kaukaa ja "hienommin" mitä koskaan ennen. Sitten itse treeniin, vasemmalle etukulmaan umppariin suora palkka. Lähetys oli tuulen alapuolelle, Viski pongas hajun takuulla jo kaukaa, malttoi kuitenkin mennä piilolle asti, mutta ohjeistukseni puutteellisuudesta johtuen ehti tehdä ilmaisun ennenkuin maalimies alkoi kehua :-((. No, tässä ei tapahtunut mitään "väärää", koira oli kollannut hetken piilon nurkalla, mutta ei vieläkään pystynyt kiertämään rauhassa koko piiloa tarkastaakseen sen, vaan yhden kulman "kollaamisen" jälkeen nappas rullan ja lähti. Sinänsä ihan jees juttu koska tarkisti piilon, mutta nyt en haluaisi yhtään ilmaisua, ensi kerralla täytyy olla tarkempi ohjeistuksessa ettei pääse noin käymään. Seuraavan maalimies oli samalla puolella ja siirtyi siten, että Viski taas näki siirtymisen, tähän lähetys ja löytö oli oikein mainio - tuulen puoli edes auttoi vielä toki asiaa. Sitten oikealle puolelle valmis äijä, johon komia suora pisto ja löytö. Tämän jälkeen samalle puolelle uusi maalimies (tehtiin muutoin nyt niin, että molemmat siirtymiset olivatkin eri maalimiehiä, eli sama ei siirtynyt..) siten että Viski taas näki siirtymisen, ja tähän lähetys ja löytö ihan kelpo suoritus. Vielä lopuksi toiselle puolelle valmis äijä, joka myöskin hyvä suoritus. Kaikki äijät olivat suoraan palkkaavia (paitsi siis tuossa ekassa ehti tehdä ilmaisun) ja kaikilla namit ja superlelut. Muille äijille menin luokse paitsi viimeinen toi leikkien pois.

Lähetyksissä tänään oli sellainen huomio, että liikkuvat lähetykset on nyt menneet hankaliksi, koska Viski edistää tilanteessa tosi rajusti. Lähetyshetkellä mun käsi heilahtaa koiran takana ja saa aikaan koirassa selkeästi pienen epävarmuuden, tämä ei näkynyt rajusti, mutta näkyi pariin kertaan kuitenkin. En haluaisi nyt yhtään komennella tuosta edistämisestä tmv., mutta tuumin, että voisinkohan sitten ottaa liikkuvan lähetyksen niin, että pitäisin valjaista kiinni enkä antaisi näin edistää? Täytyy kokeilla miltä tuo tuntuisi. Ja voisihan valjaisiin laittaa kiinni ihan lyhyen hihnan, josta voi pitää kiinni, jolloin pystyy hallitsemaan koiraa lähetyksessä ilman valjaissa roikkumista.