Keskiviikkona pääsin vierailemaan johonkin Ikaalisen takametsiköihin yhteen hakuporukkaan. Alue oli melko haasteellinen risteiltävä, sillä se sijoittui isolle pelto-hakkuuaukealle, jonka molemmin reunoin oli metsikköä. Vasemmalla puolella aukealla kulki myös kärrypolku poikittain alueen läpi. Ja tässähän sitä sitten oli haastetta Viskille kerrakseen, vasemman puolen risteily oli ihan hanurista... Viski kulkeutui koko ajan alueen poikkisuuntaisesti ja jouduin kyllä ottamaan tälle vasemmalle puolelle useamman lähetyksen, että meni kuten halusin. sinänsä ristiriitaista, koska Viski on viime aikoina saanut "haahuilla" nenänsä perässä miten halusi, mutta en voinut kyllä "oikeilla" lähetyksellä sitä päästää ihan noin huihattelemaan!! Joten, lähetyksiä tuli kyllä pirusti ennenkuin sain kulkemaan alueella suoraan ja syvälle. Paineistuhan tuo siitä, mutta mikä ihaninta, rulla ei käynyt mielessäkään :-). Oikealla puolella työskentely oli ihan hyvää, ilmeisesti tuuli ei tuonut ihan yhtä pahasti hajujan nenään, koska täällä Vipsu pystyi työskentelmään tavallensa tyypillisesti. Viski leikki hyvin vieraiden kanssa ja nautti huomiosta täysin siemauksin. Muutoin Viski ei ollut ihan parhaimmillaan, vauhtia ja halua olisi saanut taas olla enemmän, joskin toi moneen kertaan uudelleen lähettäminen kyllä latisti Viskiä ihan selvästi. Niin, tarkennetaan vielä, että Viskille tehtiin nenänavaus ja neljä suoraan palkkaavaa maalimiestä sekä lukuisa määrä tyhjiä.

 

Tänään sain puuhasteltua vähän pihan parissa. Tehtiin kaatopaikka keikka ja hetkessä piha sai siistimmän ilmeen :-). Viskikin pääsi pyörälenkille ja uimaan...Kylmää kyytiä -hrr... Kun Viski tuli järvestä se piti toista takajalkaa ihan kippurassa ja olin ihan varma, että se on tosi pahasti loukkaantunut. Hetken aikaa käveltiin rauhallisesti ja sitten jalka oli ihan kunnossa, eikä se pyöräiltessä takaisin ontunut tai muutakaan. Toivotaan, että kylmä vesi vaan sai aikaan tuollaisen ohimenevän häiriön eikä kyse ole mistään muusta.