No niin, nyt on sitten korkattu EK-ura! Olipahan raskas, mutta hieno päivä. Etsintäkoe osoittautui kisatilanteessakin ihan juuri niin mielenkiintoiseksi kuin uumoilinkin ja melkoisen haastavaksi! Tuntui siltä, että koko ajan veit koiran autoon, sieltä taas virittelit suoritukseen ja tämä toistui monta kertaa läpi pitkän päivän. Aika rankkaa omankin keskittymisen kannalta. Mutta hitsin hieno kokemus! Oltiin Parkanossa kisaamassa ja voin kyllä todeta, että kisajärjestelyt toimi moitteettomasti! Sitten itse kisaan..

Aloitettiin jäljelllä, Viskille arvoin numeron 1 (vain haussa ja pudotetussa voittajan koira kiilasi ykköseksi, muut suoritettiin ekana). Jäljen jana lähti hienosti, ajoi rauhallisesti ja hyvin määrätietoisesti jälkeä kunnes kuului "takaisin janalle". Juuri samassa Viski olikin kääntynyt takaisin ja muina miehinä jatkoi jäljestämistä - tällä kertaa oikeaan suuntaan ;-). Jäljestäminen oli rauhallista ja tarkkaa, mutta silti se hemmetin eka keppi jäi maastoon. Yritin vielä lopuksi käydä sitä vähän etsimässäkin, mutten kauheasti kehdannut, kun keppien vastaanottaja oli ihan siinä tien toisella puolella. Eli jäljeltä kolme keppiä ja janalta lähti 2 pinnaa takajäljestä.

Sitten hakuun. Jännitti vietävästi mitä tuleman pitää. Kiitos Hannalle, että tulit neänavaajaksi Vipsulle!! Aloitin alueen vasemmalta (Viski oli merkannut sinne selkeästi jotain), teki ihan kummallisen piston etukulmasta ulkopuolelle kohti autoja. Jotenkin hirvitti tuttiongelma, enkä uskaltanut korjata tota pistoa (tyhmä minä) vaan otin oikealle etukulmaan piston. Se olikin ihan hyvä pisto, sitten uudelleen vasemmalle pikkaisen etukulmasta aluetta eteenpäin ja lähetys kohti etukulman takamerkkiä. Viski lähti ja nappasi maalimiehestä hajun ja nosti TAKAKULMASTA maalimiehen :-O. No, siihen hieno ilmaisu ja sitten tapahtui mulla black out. En tajua miksi en koskaan uusinut sitä vasenta etukulmaa - sinne jäi siis äijä. Koko muu alue sitten risteiltiin nätisti ja oikeaa puolta melko tiheästikin.. Viski teki hienosti työtä käskystä EIKÄ tehnyt yhden ainoaa tuttiongelmaa!! Viski oli hieno, minä olin todella todella todella huono. Hyi - häpeän, ja todella rankasti. Sitten tuomarin kanssa laskin että kannattaako jatkaa, eli onko edes teoriassa mahkuja koulariin, kun näin isot pisteet hukattiin. Ihme ja kumma oli - ja kaksi pistettä vielä ylikin ;-).

Seuraavaksi pudotettu, joka oli mukavasti sähkölinjan alla oikein komealla polulla. Viski oli pätevä, täydet pisteet.

Siirryttiin takaisin kentälle, jossa sitten loput suoritukset. Ensin esineruutu, jossa Viski oli ihan pro - tasan 24 sekuntia ja homma oli ohitse :-). Täydet pisteet. Siitä sitten tarkkuusetsintään, jossa alussa Viski kaarsi pikkuisen alueen ulkopuolelle, ja jouduin sen sitten korjaamaan takaisin alueelle. Sitten se jo nostikin esineen ja luovutti nätisti - täydet. Jippiii, maastosta 152 pistettä, ei juhlavat pisteet mutta riittävät.

Sitten vielä tottikseen. Tehtiin voittajaluokan koiran parina. Ensin paikalla olo, joka kait moitteeton. Vähän tuomari meinasi sekoittaa mun ajatukset, kun käski tasamaa noudon kohdalla hakea koiran - mietinkin jo että mitä onko se karkaillut johonkin vai mitä ihmettä!?? No, kun oli voi-koira parina niin ajatteli ettei niin pitkään tarvi paikalla olossa alokas koiran olla. Seuraaminen olikin sitten taas yhtä helvettiä, edisti ihan sikana, kontakti katosi ja istuminen oli hiiiidas. Koko seuraamisessa en taas saanut yhtään otetta koko koiraan vaan se käytännössä hallitsi koko liikkeen ajan!! Muut liikkeet olivat sitten jo ihan hyviä, hypyssä kosketti esteeseen (niinhän se aina...), a-noudossa oli tiputtanut jostain syystä kapulan suustaan, mutta korjasi (hiekkaa oli suu täynnä hyppynoudosta, joten ilmeisesti se oli syynä!?) sen sitten itse. Eteenmenossa ei noussut kyllä  ekalla käskyllä taaskaan  ylös, tästä tuomari ei kyllä vaivautunut sanomaan. Pisteet 94, ja seuraaminen ketuttaa. No, toisaalta - näillä treenipanostuksilla pitäisi pitää suu ihan visusti kiinni ja olla tyytyväinen noihinkin pisteisiin.... Mietittiin, että on ehkä syytä ottaa seuraamiseen ne aiemminkin miettimäni pakotteet mukaan, ja tietysti viettiäkin pitäs saada tohon kisatilanteeseen nousemaan seuraamiseen hurjasti. Muut liikkeet tuntuu hyviltä (eihän viskin tottis ole sellaista, että se kenenkään tajuntaa räjäyttäisi osaamisellaan, mutta sellaista pikku nättiä ja teknisesti osaava se on) ja mulla on selkeä kontakti ja hallinta koiraan, mutta toi seuraaminen.....

No summa summarum - kiva, opettavainen päivä. Ehkä tästä saa intoa treenaaukseen, myös tottikseen :-))