Eilen hakuiltiin pitkästä aikaa! Nyt alkaakin olla taas se aika vuodesta, että hakutreenien sijaintia voisi vähän tarkemmin miettiä .. eilenkin alueella liikkui sienestäjiä ja/tai marjastajia ihan huolella...

Viskille nenän avaus, jossa se oli ihan tohkeissaan. Onhan viime treeneistä jo tovi aikaa. Tänään itse treenin tarkoituksena oli nostattaa Viskiä ja toisaalta myös pitää huoli siitä, että se liikkuisi alueella reilusti eteenpäin. Joten, äijät sijoitettiin siten, että löydöt tuli reilusti aluetta eteenpäin (syvyys kuitenkin täysimittainen) ja lisäksi jokainen löydetty äijä pakeni keskilinjalle palkkauksen jälkeen, tämäkin olikin Viskin mielestä tällä kertaa ihan superkiihdyttävä juttu.  Viskin ensimmäinen pisto oli ihan pöljä, se teki sellainen ihmeellisen lyhyen kiekauksen ja juoksi minua päin nuolemaan ja hyppimään ihan innoissaan :-O ? Rauhoitin sitä pikkuisen ja otettiin uusi yritelmä, ja sitten homma lähti paremmin liikkeelle. Toinen äijä oli ilmaisu (piti olla irtorullilla, mutta taaskaan Viski ei huolinut niitä vaan tarkistuksen jälkeen otti kiintorullan), ja tässä näyttö meni ihan plörinäksi. Viski juoksi ihan simona pitkin metsää, pyöri ja pyöri kunnes vasta paikallisti maalimiehen paikan. Tämä oli tyypillinen virhe, kun kierroksia on liikaa ja keskittyminen menee sen myötä ihan muuhun kuin itse työntekoon. Kolmonen ja nelosäijät olivat suoria palkkoja ja niihin löydötkin ihan jees.

Nooh, olihan Viskillä ainakin intoa eilen :-).