Viski pääsi taas tänään hierontaan. Oli ihan kohtuu hyvässä kunnossa, pientä kireyttä nyt toki tutuissa paikoissa etupäässä ja vähän takajaloissakin. Mutta kuulema ihan normaalin oloinen aktiivinen koira :-). Toisessa etujalassa oli yksi kipeä kohta, sellainen Oikeasti Kipeä. Hieroja (joka olikin  tänään taas erinomaisen pätevä tuleva hieroja!) oli tarkkana ja havaitsi tuon kohdan helposti ja pyysi heti apua opettajan tarkistamaan, että miksi tuo kohta on "oudon tuntuinen". Se tuntui turvonneelta ja hierojan tuntemuksien mukaan jokin traumaperäinen juttu siinä oli. Opettaja oli täsmälleen samaa mieltä ja epäiltiinkin, että etujalka on saanut kolhun jossain liukastumisessa tai muussa kohelluksessa. Pieni lepo ja homma menee varmasti sillä ohi. Onneksi tuleva viikonloppu on ihan "koiraohjelmaton"!

Tänään olin sitten viimeistä päivää TPn palveluksessa. Lähdön hetki oli haikea, ihania ihmisiä talo täynnä, johon ehti vuodessa jo kiintyä. Onneksi Tampere on pieni paikkakunta ja takuulla tulemma törmäilemään monen monta kertaa "kylillä". Muistoksi TPn vuosilta sain ihanan Toikan tirri-linnun, sellaista ei kokoelmastani vielä löytynytkään :-). Lisäksi sain toiselta taholta Keltaista leskeä, shampanjaa siis :-). Jotta vau, kyllähän tässä taas kelpaa :-). Ja huomenna vietetään takuulla railakkaita pikku jouluja ja läksiäisiä!