Kyllä oli eiliset agilitytreenit taas niiiiin vaikeita kohtia täynnä, että itsesääliin tässä kyllä vaipuu. Ohjelmassa oli persjätöt ja pisara-aloitus, jotka sinällään molemmat onnistuivat ihan hyvin. Persjätöt sopivat meille, kun siinä ei ole liikaa liikkuvia osia - kunhan muistaa olla liikkeissään rivakka eikä unohda koiraa mihinkään niin homman pitäisi onnistua. Mutta sitten radalla oli ihan törkeän (?) vaikeita hyppykulmia, pimeässä kulmissa olevia putkia ja niihin vaikeita vientejä, että ei me vaan osattu eikä onnistuttu. Erityisesti hankaluuksia tuotti tänään rimat. Niitä Viski tiputti ihan v..sti. Luulen, että rimat tippuivat, koska mulla oli koko ajan kiire (mm. suorien putkien jälkeen mun ratasuunnittelun ja oikean elämän ajoituslaskelmavirhe oli HIEMAN suuri...)   ja tuli sellaista töksähtelevää menoa sinne ja tänne. Mielessä kyllä kävi sekin, että onko sillä taas joku hemmetin nivel jumissa, kun rimoja tuli kyllä poikkeuksellisen paljon, mutta ehkä syynä nyt oli vain se, että me ei osattu. Ei niin ei. Lohduttavaa oli se, että ryhmässämme muillakin oli jonkin verran vaikeuksia, niin ei tarvinut tuntea yksin epäonnistumisen tuskaa :-)).

Silti..kaikesta huolimatta.. oli hienoa taas treenata ratoja, jossa joutuu ihan oikeasti koetukselle. Mutta olisihan se joskus kiva onnistuakin - edes vähän :-P.