Viski on kuvattu nyt läpikotaisin ja pengottu kaiken varalta ihan kaikkialta, kahden tunnin lääkärireissu siis takana ja kuvia otettiin iso kasa. On tuo Kallion Juha vain oikeasti aivan ihana ja ammattitaitoinen lääkäri! Juha löysi "heti" polven alueelta aristusta vaikka Viski yritti kaikin keinoin olla näyttämättä kipua niin lopulta oli pakko pieni inahdus päästää. Myös selästä lantion kohdalta löytyi aristus. Sitten kuviin. Etupää, niska ja selkä kunnossa paitsi lantion kohdalta löytyi sidevammamuutos, ilmeisesti saman trauman aiheuttamaa kuin tuo polven vamma.  Tuo vamma voi myöhemmin tulla vaivaamaan tai sitten ei, kuka tietää.. Tuon osalta on tärkeätä pitää lihaksisto tasapuolisesti kunnossa. Polven "luissa" ei ongelmia näkynyt ja polvikin oli hyvin rakentunut, mutta ympäriltä löytyi höttöä, joka myös omalta osaltaan viittaa selkeään ristisidevammaan. Polvi oli kuitenkin tukeva, onneksi.

Lepoa hypyistä ja kaikesta rajusta 6 viikkoa. Pari viikkoa vain remmilenkkiä. Ja tietysti kipulääkkettä, että saadaan kivulias lihaksisto myös rentotumaan. Tämän jälkeen aloitellaan kuntotus ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin.... Aika näyttää.

Kiitos Tiinalle seurasta, oli tosi kiva, että olit mukana ja päästään hierontaakin pikapuoliin taas jatkamaan! Karhumäelle päästään vesiterapiaan ja muutenkin tuntuu, että ympärillä nyt on onneksi osaavia ihmisiä, jotka edesauttavat meitä kuntoutuksessa.

Aika näyttää uskallanko enää koskaan aloittaa agilityä. Mutta se on myöhemmän ajan murhe. Ensin tehdään kaikkemme, että polvi kuntoutuu.