Hampaat kalisten ihanassa Suomen suvessa urhoollisesti Hannan kanssa tottisteltiin. Ihmettelin, että mikä saa minutkin lopettamaan tottistreenitauon ehkä kesän kamalimmassa säässä ... jepjep, ehkä just se. Kuitenkin, kaikesta huolimatta ja juurikin siksi meillä oli kauhean kivaa :-). Ja treenaminenkin maistui oikeastaan tosi hyvältä!

Viski otti seuraamista, joka yllätys yllätys paikoitellen meinas karata edistämiseksi. Onneksi ei ole noita tokokisoja ohjelmistossa... Pyysin Hannaa olemaan liikkeenohjaajana ja tekemään meille häiriöitä sitä kautta, mutta Viski ei piitannut niistä yhtään. Otin myös jäävät liikkeet. Istumisessa Viski on pihassa ollut hidas, en ole oikein uskaltanut vaatia tai yrittää nopeuttaa liikettä, kun en tiedä johtuuko se selästä, polvesta vai mistä. No, tänään otin useamman istumisen ja ne kaikki oli ihan hyviä suorituksia. Pari kertaa otin namiavuilla ja kerran vai kaksi ilman apuja. Tuo vauhti ja tehokkuus on minulle täysin riittävä suoritus! Sitten yksi seisominen ensin suoraan pallopalkalla ja toinen ilman apua, joka oli myös napakka eikä liikutellut yhtään jalkojansa. Sitten vielä yksi maahanmeno, josta riitti yksi erinomainen suoritus :-). Otin myös tunnarin!! Viski suoritti sen kuin vanha tekijä, ainoastaan mennessä vauhtia oli turhan paljon ja pamautti kapuloita leväälleen etutassuillaan, sitten tarkisti rivistön ja toi hienosti ja vauhdilla omansa - vallan pätevä :-).

Otin vielä toisenkin session Viskin kanssa (kentällä oli myös toinen kaksikko treenamassa niin oli pakko käyttää häiriöt hyväksi!). Ensin vähän noutoa, paino sanalla vähän. Viskille tauko on siltä osin tehnyt hyvää, että vauhtia on tullut noutoonkin ihan itsessään lisää ja näytti vielä sen verran pelottavan vauhdikkaalta etten uusinut "pitkää noutoa" vaikka olisi pitänyt - mä liikautin kättä selän taakse lelulle ja VIski reagoi siihen ja vauhti hiipui lelun kyttäystoivossa. No, ensi kerralla olen tuossa tarkempi itse! Pari noudon luovutusasentoa otin, jotka olivat kyllä tiiviitä ja piti hyvin kapulaa, mutta veikkaisin että lihaksiston toispuoleisuus aiheutti sen, että istui oudosti luovutsasennossa vinossa. No, se oli pieni vinouma, mutta kyllä mä sitä muutaman kerran hinkkasin, että saatiin suoraksi. Jos tuota meinaa nyt tarjota enemmänkin niin täytynee tehdä vaikka tuolien avulla noudon luovutusasentoa - tai sitten olla tekemättä kunnes saan lihaksiston takaisin "molemmin puoliseksi" . Yritin myös kaukoja, mutta ne oli lähinnä ihan sähläämistä.. Viski pakitti, tuli eteenpäin, pakitti ja tarjos kaikki asennot mitä keksi... Kun olin ihan lähellä koiraa niin tilanne vähän rauhoittui ja saatiin oikeitakin suorituksia :-o.  Lopuksi vielä paikalla olo, jossa yhden kerran kävin "ravistelemassa", kun nosti päänsä ylös silloin, kun vein Viskin selän taakse autoille Huin yhden lainalelun. Muutenkin Viskille on paha paikka, jos selän takana tapahtuu jotain, sen tekisi hirveästi mieli katsoa mistä on kyse... Pikku muistutuksen jälkeen paikalla olo olikin ihan todellinen paikalla olo eikä Vaun tottistelut haitanneet yhtään.

Olisi muutoin pitänyt olla kamera mukana - taas älykkäät bc.t esitti älykkäitä asioitaan.. Hui oli paikalla olossa ja kyttäs Hannan jaloissa olevaa palloa maanisena. Viski halusi tietysti myös saman iiiihanan pallon ja "karkas" kyttäämään Hannan jalkoja toiselta puolelta :-O. Erinomaisen älykkäitä. Hanna tai Hui oli kiltti ja lainasi lopuksi palloa VIskille paikalla olosta palkaksi :-).

Vielä kotiin päästyäni tein tunnin metsälenkin - ihan vain Viskin jalan vuoksi. Että maistui lämmin suihku (saunaa ei kukaan ollut lämmittänyt...) tuon kaiken litimärän kolmetuntisen ulkoilun jälkeen...