Maanantai-iltana saatiinkin kunnon sempalot Mutalan kentälle aikaiseksi, kun väkeä oli kuin pipoa! Kiva oli treenata, kun oli porukkaa paljon kasassa. Kukin sai varmaankin haluamansa häiriöt Cool.

Viskin kanssa ennen tottistelua kävin tekemässä pudotetun. Nyt se meni ihan erinomaisesti, matkaa oli reilun avoimen luokan verran. Joten näillä mennään sunnuntaina tämän liikkeen kanssa.. Sitten tottistelua, jossa Viski oli vähän jotenkin vaisumpi kuin normaalisti. TÄstä syystä seuraaminen tuntui hyvältä, kun ei painanut eikä edistänyt. Palkkailin namilla aika tiheään. Liikkeestä istumisia muutamat nopealla namipalkalla, hyvin. Sivulle siirtymisiä otin myös ja nämä eivät nyt kyllä onnistu niinkuin pitäisi, varmaankin n. puolet yrityksistä jäi vajaiksi. Viski siirtyy kauhean kankeasti sivulle, liekö vielä oireita esim. selästä? Otettiin myös vähän pelkkää hyppyä ilman noutoja. Lopuksi läpi kentän ja väen paljouden eteenmeno pallolle, tämä hieno! Takaisin tullessa Viskikin jo huomasi muut koirat, mutta malttoi kuitenkin juosta pallon kanssa luokseni :-o. Sitten ihan loppuun paikalla oloa, joka ei myöskään toimi. Tarun ottaessa noutoja Viskin pää nousi, itseasiassa taisi nousta jo kertaalleen ennenkin, ja kävin sitä kurmuuttamassa ... Jostain syystä tuo paikalla olo on nyt taas Viskin mielestä vähän hällä väliä liike, täytyy saada pikkuisen siihen nyt tarkempaa ja vakavampaa asennetta. Pihassa täytyy nyt myös ottaa oikein kunnon häiriötreeniä Kiin ja noutokapulan kanssa, jos vaikka saisi hätäparsittua tuon liikkeen ennen sunnuntain ek.ta :-).

Mulla on nyt ollut viime torstaista asti joka päivä BOT.n nilkkasuoja jalassani. Muutamia tunteja olen pitänyt päivittäin. Pari ekaa päivää nilkka oli _todella_ kipeä, mutta nyt alkaa selkeästi tuo pahempi kipu hellittää. Äärimmäisen mielenkiintoista seurata miten tuo vaikuttaa nilkkaan noin pidemmän päälle! Viski sen sijaan on ollut jo jonkin aikaa loimi päällä kaikki yöt. Ajattelin, että saa nyt pitää sitä kuuriluontoisesti joka yö päällä, että saatas loputkin jumit haihtumaan. Torstaina Viski saakin hierojan käsittelyn!