Tänään hakuiltiin. Ensin nenänavaus. Sitten vasen etukulma tyhjä - hyvä laaja pisto. Oikea etukulma tyhjä piilo ja etukulmasta n. 25 m (?) eteenpäin äijä. Tämä äijä olisi nyt kyllä kisoissa jäänyt. Viski teki etukulmaan ihan hyvän piston, mutta ilmeisesti ei mennyt kuitenkaan niin syvälle tai jotain, kun ei kuitenkaan äijästä hajua saanut. En olisi kyllä osannut tuota pistoa millään korjata kisoissa. Enkä nytkään varsinaisesti korjannut, otettiin toiselle puolelle tyhjä ja tämän jälkeen uusi lähetys "paremmasta" kohdasta tuohon oikean puolen ilmaistavaan äijään, ilmaisu ja näyttö hyvät. Sitten jatkettiin tyhjiä sen verran, että vasemmalla reilun 100 m kohdalla suora palkka äijä ja tämän jälkeen vielä toiselle puolelle suora palkka äijä. Viski liikkui hyvin, mutta kyllä näissä "risteilytreeneissä" on vähän se vaara, että alkaa taas tehdä vaan niitä tyhjiä minulle vaikkei nyt tänään sellaiselta tuntunutkaan. Joten, pidetään nyt vaan huoli hyvästä motivaatiosta, ehkä yksi tai kaksi pidemmän matkan treeniä pitäisi saada alle ennen sm-kisoja (jos se ilmo nyt tuonne Kemin suuntaan ensi viikolla lähtee!).

ILmaisun kanssa Viskillä on tehonnut hyvin se, että olen jo pitkään pitänyt harjoituksissa rullan aika tiukalla. Tänäänkin se sai sen kyllä itse irti, mutta joutuu vähän sivulla ollessa työstämään = rauhassa sylkeä sen pois, että rulla lähtee irti suusta. Eli yksinkertaisesti vauhdissa se rulla ei suusta irti lähde, vaikka ehkä yrittäisikin (tämähän toki on huono homma, jos koira tekee valeen ja huomaa sen itse eikä saakkaan rullaa irti. Mutta mun logiikassani se virhe on jo tapahtunut, jos vale tulee - sillä ei enää ole väliä "korjaako" koira sen itse vai ei). Kisoihin olen sitten rullaa vähän löysännyt, ja sekä syksyn hakukokeessa, että nyt ek-kokeessa ilmaisut olivat oikein hienot ja rulla tuli sivulle asti kauniisti.