Ettei käy aika pitkäksi niin tänään oli vuorossa hakutreenit. Oli vähän ajatuksissa, että ottaisin myös pudotetun, mutta se sitten vähän niinkuin unohtui, kun kello vierähti jo lähemmäksi kymmentä ennenkuin päästiin kotiin päin suuntamaan. Onneksi on valoisat illat :-).

Viskille nenänavaus ja kaikki kuusi ukkoa suoria palkkoja ja tällä kertaa hei-huudolla! Oho.. kiva ryhtyä kokeilemaan kaikkea uutta näin sm-kisojen alla Viaton. Viskille on joskus nuorempana kokeiltu hei-huutoja, mutta silloin ne ei oikein toimineet toivotulla tavalla. Nyt halusin treenata ensi sijaisesti tuota keskilinjan ylitse lähetystä ja tehostin sitä tuolla hei-huudolla. Itse asiassa huutoihin Viski reagoi tosi hyvin ja ne vaikutti siihen vain positiivisesti, saatanpa ottaa vielä ensi kerrallakin huutoja mukaan. Mutta en ehkä tuota keskilinjan ylitystä, se ei vaan jotenkin sovi meille. Vaikka tänään ne onnistui ihan kyllä hyvin, hei-huutojen ja Katin apuohjaajana olon avustuksella, mutta jotenkin ne vaan tuntuu sellaiselta, jotka ei valitettavasti ole meidän juttu. Joka tapauksessa saatiin ihan "hyvän mielen treenit" ja voipi olla, että koirankin mielestä oli kiva tehdä jotain ihan normaalista poikkeavaa tuolla hakumetsässä.