Mikähän siihen oikein on mennyt.. Viski tuntuu nykyään niiiin ihanalta treenattavalta ja kaiken lisäksi äärimmäisen pätevältä. Ihan niinkuin Viski olisi nimensä veroinen ja paranee vanhetessaan. Oioi..mitähän vuodet vievät tuovat tullessaan Yllättynyt. Mutta ihan noin oikeasti koko tämä sairasloman jälkeinen aika on tuntunut kauhean kivalta ja nautinnolliselta treenata tuon kanssa. Aina ei ole ollut niin. NO, ehkä on parempi olla tätä päivittelemättä ja nauttia vaan nyt tilanteesta Cool. Ja sitten tämän päivän treeneihin..

Hannan kanssa jälkihommia tehtiin. Viskille jana oikealle, kuusi keppiä ja vanhentui n. 50 minsaa. Matkaa ehkä alokasluokan verran, kulmia ja teräviä kulmia löytyi. Jana oli taaas kyllä huono, meinas karata jäljelle jo ihan liian aikaisin janalta, ja itseasiassa karkasikin ja ajoi takajälkeä, kääntyi käskystä ja sitten löytyi oikea jälki. Itse jäljestys oli inasen turhan vauhdikasta, mutta keppireaktiot olivat hellyttävän hienot Pusu. Tänään taas itse jäljestykseen oli todella hyvä motivaatio, sen menoa on vaan niin hieno katsella. Yksi keppi jäi johonkin kulman läheisyyteen, kun kulma vedettiin vähän turhan pyöreäksi, eli siinä huolimattomuutta Viskiltä. Mutta hyvä jälkitreeni joka tapauksessa. Tulipa vähän mentyä ryteikössäkin ...

Jäljen kanssa ryhdytään nyt keksimään kaikkia uusia (?) juttuja treeneihin..tehdään harhajälkiä, miniminikeppejä, paljon kulmia jne. Sellaista, että koira ei koe jäljestystä missään vaiheessa "taas tätä samaa"-jutuksi. Haastetta ja vaihtelevuutta tähänkin. Janan suhteen en oikein tiedä... taidan taas jatkaa jo aloittamaani "tarkasti-tarkasti"-käskytystä ja myös kokeilla niin, että Viski näkee janan teon ja lähdön jäljelle, jos siitä jäisi oikea mielikuva (tai sitten hakukoirana sille jää tasan tarkkaan väärä mielikuva...ehkäpä ehkäpä..)

Otettiin myös esineet. Kaksi esinettä nousi nopsasti ja kolmas oli ihan huikea juttu.. Se oli etuesine, jonka hajun Viski sai ehkä n. 15 metrin (?) päästä esineestä. Se ryhtyi jo niin kaukana aivan selkeästi tarkentamaan nenäänsä tullutta haisua ja vauhti hidastu-hidastu-hidastu ja nenä meni entistä syvemmälle maahan ja niinhän se esine löytyi! Tuo olisi pitänyt saada nauhalle! Ei ollut vauhtia ja voimaa siinä esineen löydössä, mutta oli kyllä äärimmäistä tarkkuutta ja aivan huikean hieno nenän käyttö! Taitava Puppe.

Oli tarkoitus ottaa vähän pudotettuakin, mutta kun sekä Viskin että Huin treenit olivat niiiiin hyvät niin päätin etten ota riskiä ja pilaa hyvää iltaa tekemällä jonkun virheen Viaton. Kiitos taas Hannalle seurasta ja tsemppiiiiiäää - joko me nyt lyödään kympistä vetoa!!

 

Ainiin, tässä vielä Taina Ahokoivun napsimat kuvat Kyröskosken tarkkuusruudusta - on sitä NIIIN onnellinen...

1246991791_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1246991839_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1246991901_img-d41d8cd98f00b204e9800998e