Tupla on aika ihana potilaan kaveri. Makoilee mielellään Jounin kanssa sohvalla ja on äärimmäisen kiinnostunut kipseistä ja rauhtahäkkyrästä, mutta on ihan älyttömän varovainen ja kiltti Jounin kanssa. Hassua. Ihan niinkuin se tietäisi, että Jouni on kipeä.

No niin, tänään käytiin jäljellä Tumpun kanssa. Nurtsia, ehkä 50 metriä ja matkassa kolme pyöreätä kulmaa ja tällä kertaa nakkeja jäljellä. Meni oikein hyvin, kulmatkin ihan kuin olisi aina niitä jäljestänyt. Ensin piti tehdä jälki hiekkatien ylityksellä, mutta olisi tullut aika vaikea ojankin ylitys tuossa kohden, joten jätettiin sitten vielä väliin. 

Samalla reissulla käytiin tottistelemassa Edenin parkkiksella. Ruutua, joka nyt ei ihan ihme älyn väläystä pennulta vaadi, kun lelu viedään paikalle yhdessä jne.. Mutta kivaahan se TUmpun mielestä on. Seuraamista otettiin myös, sitä on hinkattu nyt sisälläkin aamuin illoin. Samoin niitä sivulle tuloja. Sitten kaukoja, joissa tarjoaa nyt aika hyvin jo seisomista. Olen jopa saanut välillä tarjoamaan taaksepäin nousemista, mutta välillä (=aika usein) kyllä lurahtaa sivullekin. Maasta istumaan meinaa tehdä tosi helposti väärällä tekniikalla (eli vetää pyllyn etujalkojen luokse), mutta nyt olen sitten lopettanut tyystin niistä palkkaamisen ja myös auttanut käsiliikkeellä istumisen oikein. Edenin parkkiksella leikittiin myös kahdella Huin lahjottamalla pallolla, jotka on Tuplan mielestä ihan superihania. Ja niitä se tuo mulle, kun kahdella pallolla leikitään. Ja ihan selkeästi nuo pallot on Tuplan mielestä ehkä yksi parhaimmista leluista. Yhden vauhtinoudon otin myös, siinä saan sen tulemaan ihan metrin verran minua kohden ja pääsen palkkaamaan ennen kapulan tiputusta, mutta yhtään pidempään se ei onnistu. EHkä vielä joskus. Ainiin, opeteltiin myös puun kiertoa :-).

Nyt oli oikeastaan ihan ensimmäistä kertaa treenien jälkeen sellainen fiilis, että vau - tuonhan kanssa voi alkaa ihan oikeasti treenaan. Tähän asti se on jotenkin ollut sellaista "teen nyt jonkun pikku jutun" eikä oikein ole ollut mitään ihmeempiä suunnitelmia edes, että mitä tekis. Mutta nyt tuli sellainen pieni kipinä, että joskos tästä nyt alkaisi ...
 

Viski ei tehnyt mitään, kun ei meinannut taaskaan päästä kunnolla autoon. Muutoin se jo nousee ylös maasta melko hyvin, joten parempaan suuntaan mennään selkeästi.