Ennen kurssia otin Tuplat ja Viskit tottiskentälle. Ensin Viski pääsi vähän ruutuilemaan ja kiertämään kauempana olevaa tolppaa. Ihan hyvin se nyt liikkui ja pystyi juoksemisen jälkeen pakittelemaankin mikä viime aikoina on ollut hyvin toispuoleista. Ruutua otin sekä merkin kautta, että sitten ihan vaan ruutuun lähettelyä sieltä ja täältä - siis sellaista leikittelyä vain . Hyvin tuo muistaa mikä ruutu on, ja ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta otin myös yhden kerran ruudun loppuosa mikä sujuikin hienosti. Sitten vähän taas tolpan kiertoja väliin ja siitä muutama luoksetulon perusasento ja loppuun pätkät seuraamista. Viski oli silmiin nähden onnellinen päästyään tekemään JOTAIN. Se on ollut hieman, sanoisinko, loukkaantunut taas viime aikoina, kun en ole tehnyt sen kanssa yhtään mitään ja tietysti Tuplan kanssa on tullut reenailtua.. Viskillä on taas alkanut mm. käytöshäiriöt, kuten kellariin tunkeutuminen.. En tajua mitä se sinne tunkee, mutta tuhat ja yksi kertaa olen sen sieltä pois hakenut. Eilen illalla jo annoin sille Rimadylinkin, kun aloin epäillä, että se menee kipuja piiloon... Mutta ei se nyt kyllä siltä tunnukkaan, ehkä se on vain yksi tapa herättää huomiota... Ja voin kertoa, että tuolla keinoin kyllä SAA huomiota.

No niin, sitten Tuplan treeniin. Ensin seuraamista, joka nyt tuntuu itseasiassa ihan mukavalta treenattavalta. Namillahan sitä mennään  vielä pitkään, ehkä se sitten joskus oppii namista "irti" - toivottavasti. Sitten luoksetulon loppuosaa, joka myös kivan täpäkkä - käsiavuin toki. Ruutua otettiin myös pitkältä matkalta, tässä olisi kyllä hyvä olla apuohjaaja, joka vielä lelun ruutuun niin olisi vähän haastellisempi. Mutta lujaa se ruutuun juoksee - siis lelulle (voihan sitä sanoa, että menee ruutuun ). Kahden pallon leikit taas meni vähän jahtaamiseksi, että saan leikin lopetettua. Noi pallot on ihan superhyperiihkut Tuplan mielestä. Kun otin=sain pallot pois niin se rehveli yrittää etsiä niitä vielä tovin maasta ja vaikka mistä. Pallojen vaihto namiin ei ole sitten enää mikään juttu.. Tuplan mielestä voin ihan rauhassa syödä namit itse. Lopuksi otettiin vielä puun kiertoa, ihan läheltä tietty, että oppisi idean. Meidän treenin aikana satoi ihan törkeän isoja rakeita, sellaisia, jotka oikein nipistivät. Meinasin jo keskeyttää treenin, kun ajattelin, että kiva, kun pentu kokee treenaamisen kivuliaaksi..... nooo, oppihan metodeihin heti pienestä pitäen (NOT).

Illalla Tupla taas teki pöllimisbravuurin... En vain tajunnut sen fyysistä voimaa ja kokoa jo, kun jätin Viskin lihat kuppiin häkin päälle ja hain Kiin ja Tuplan kuivamuonat kellarista. Tsadaa... niin oli pentu köntsä lihaa suussa ja juoksi pitkin pihaa raivostunut Viski perässä. Viski ilmeisesti siis näki lihavarkaan itseteossa ja päätti antaa sille kyytiä. Vaan eipä onnistunut, Tupla juoksi sitä ilmeisesti melko lujaa pakoon ja ehti tyhjentää tietysti suunsakin siinä jo samalla.. Huoh. Onneksi oli ihan vain sellaista aika kiinteää lihamössöä, eli ei mitään kurkkuun tai suolistoon juuttuvaa. Eilen kävi melko samanlainen temppu, kun hain teetä lisää illalla ja jätin keskelle ruokapöytää leipäni. Sijoitin sen vielä niin, ettei Tupla mitenkään voi siihen ylttyä (lisäksi olemme harjoitelleet näitä asioita, eli että pöydältä EI saa ottaa...). Vaan kuinkas kävi. Herra hyppäsi tuolin kautta pöydän päälle ja se oli sitten sillä selvä. Nappasin sen kyllä itseteosta kiinni ja ravistelin huolella, mutta uskokaa pois - ei se tuollaisella metodilla tuota opi, varsinkin kun leipäkin jo ehdittiin nielaista parempiin suihin...