Vautsi vau, nyt on korkattu Nokian "uusi" treenihalli. Ihan kelpo paikka, siellä tulee saamaan hyvää häiriötä agilitykentän tuoksinnasta .  Eilen ensin voi/evl-kurssi (jossa olikin muuten hyviä koiria! Tulee kiva kurssi ainakin näin kouluttajan näkökannasta katsottuna!) ja sen jälkeen sitten Tupla ja vähän Viskikin pääsi treenailemaan oikein hienolla punaisella matolla. Olo oli kuin kuninkaallisella.. no joo..

Tupla otti ihan ensin luoksetulon, joka ihan jees. Kun olin lähtenyt liikkeelle, Tupla oli ihan pienen vikinän päästänyt, mutta sitten hiljentynyt. Otettiin myös ruutu, joka olikin aika vaikea. Hanna vei salaa punertavan pallon ruutuun (huom! Punainen matto..), ja Tuplan lähtö ruutuun oli vähän epäröivä. Tai lähti, mutta sitten hetken päästä olikin,että hitsi, pitikö mennä Hanna luokse vai mihin - jatkoi kuitenkin oma-aloitteisesti ruutuun. Toisella kerralla meni sitten ihan suoraan ja vauhdilla. Sitten seuraamista, jossa sain koiran ässäksi - valittevasti vain s-kirjaimen muodossa . Jotenkin liikuin kauhean hitaasti ja tuuppasin edestä imuttamalla koiraa taaksepäin ja kroppa kääntyi kummalliselle mutkalle. Taas tuli auraamistakin esille. Kai me sitten lopulta saatiin joku suorakin pätkä aikaiseksi. Pysähdyksissä hakee kyllä hyvin perusasennon, jos jotain hyvääkin. On kyllä hyvä, että on apuohjaaja, jotta näkee varsinkin tota seuraamisen asentoa nyt! Tuplan kanssa leikin Veetin treenatessa, eikä muutenkaan agiliitelyt nurkan takana haitannut pienen pennen elämää yhtään. Toisin kuin isoveli-Viskin... jonka treenaamisesta ei tullut yhtään mitään, kun kuuli ja näki agiliitoa. Seuraaminen ihan järkky edistämistä ja korvat agikentän puolella. Sitten vaan vähän peruuteltiin ja otin siitä luoksetuloja ja sivulle siirtymisiä. Meinas mennä ihan hermot, joten eipä tullut kauheasti Viskin kanssa treenattua. Ei vaan pysty seuraamaan, kun agiliidellään ihan vieressä .