Tiistaina oli taas hallivuoro. Ja kuten Tumpun suvussa on tapana - häiriöt eivät haittaa niin eipä haitannut Tumppua tänään muiden tekemiset ja mikä ihaninta, ei myöskään irvistellyt kellekkään! Tehtiin vähän kaikkea, seuraamista, jossa yritin keskittyä alkupompun pois kitkemiseen, hyvin sujuikin. Muutenkin seuraaminen tuntui kivalta. Sitten nouto, joka tuli hyvin loppuun asti. Lisäksi luoksetulo hyvin ja suoraan. Luoksetulon loppuasennossa, siis eteen istumisessa, on nyt vähän säätöä. SIinä Tumppu meinaa koko ajan tulla oikean jalan puolelle, täytyy palkata eri paikasta nyt jatkossa. Tehtiin myös kaukosirkustemppuja, jossa kaukojen lisäksi Tupla ehtii tehdä pyörimistä ja pyörimistä - joka on siis uusin temppumme... Hohhohhoijaa.. Sitten otettiin ainakin vielä tuolin kiertoa, menee jo ihan hyvin useamman metrin matkalta. Ruutua ei tehtykään tänään ollenkaan - oho.

Viski pääsi hauskuuttamaan Tainaa. Aika kivalta, joskin vähän yli-virkeältä toiminta näytti. Seuraaminen ei ollut ihan niin pahaa, ja itseasiassa näin pk-ihmisenä näytti nyt ihan kivalta lukuunottamatta muutamaa tosi edistävää yritelmää. Noutoja myös, jotka hyvin vauhdikkaita loppuun asti. Samoin hyppynouto hyvä, vaikka vähän väärin käskyin . Loppuun Taina kokeili peruuttamisen kautta kaukoja, Viski oli vähän hämillään käskyistä, mutta ihan hyvä yritelmä se oli ! Kivaa oli niilläkin. Ja meillä erityisesti taas pujottelun aikana...

Kaverin liskot meinasi olla oikeasti kuolleina, kun olen nyt käynyt niitä hoitamassa... Toinen oli jumiutunut vesialtaaseen!!! Pikku paniikki. Onneksi tarinalla on TOIVOTTAVASTI onnellinen loppu ja sain liskon ongittua takaisin kuivalle maalle ja täytettyä altaan niin,e ttä lisko rukat pääsee sieltä omin avuin ylös. Huhhuh. Aika shokkihoitoa tuollainen.

Lopuksi peukkuja, että Kengu palaa pian kotiin!!