torstai, 16. maaliskuu 2006
Ja tokot
Otettiin hankala ruutu, merkin ja ruudun väliin laitoin riviin kolme ohjatun noudon kapulaa. Viski yritti tuoda ekalla kertaa juurikin kapulaa mulle. Sain kuitenkin sen ymmärtämään että ruutuahan tässä haetaan ja saatiin onnistuneita suorituksia. Sitten otin kuin otinkin ohjatun tuon jälkeen -ilkeä minä! Mutta ei mennyt Viski hämyyn, ohjattu tuli hienosti, joskin palautus oli normaalia hitaampi. Tunnari otettiin myös, nyt ekalla Viski epäröi, otti omansa mutta tiputti ja haisteli vielä muita, toi sitten oman. Toinen tunnari oli rauhallinen ja hieno. Tylsää tuollainen tarkistelu. Otin myös seuraamista siten, että Hanna ja Tiiti ottivat myös seuraamista ihan siinä lähellä. Muutaman pikku muistutuksen jälkeen Viski seurasi hyvin ja piti kontaktin hyvin. Tätä treeniä on meidän hyvä saada lisää ja myös koirien kanssa! Lopuksi otin kaukot, halusin Tiitistä häiriötä, joten Hanna ja Tiiti jäi leikkimään lähelle. Ja hyvä häiriö olikin - en saanut Viskiä liikkeelle sitten millään, siinä se makas maassa ja oli ihan jähmettyneenä. Aivan käsittämättömän kamalan raivostuttavan raivostuttavaa. Lopuksi sain sen liikkeelle "pikku" avuilla - mutta otettiin sitten liike uusiksi niin että Tiiti joutui autoon. No, silloihan toki Viski suoritti kaukot.. Huono maku jäi kaiken kaikkiaan tuosta.
Kommentit