Katin kanssa treenisessio illan suussa.
Ihan ensin Viski otti pk-tottiksen seuraamisen, istumisen, maahanmenon ja seisomisen ilman palkkaa. Vasta seisomisen luoksetulosta palkka. Oikeastaan meni ihan hyvin, oli sopivassa vireessä (ei liian korkealla = edistää yms) ja keskittyi tekemiseen. Ei se mitään maailman näyttävintä ole, mutta ihan sellaista, että kehtaisi kisaan mennä noiden puolesta. Paikalla oloa ei otettu, kun jätin siihen tarvittavan palkan kotiin.
Sitten treenasi Into the pätevä jonka jälkeen pääsi Tupla the tumppu
. Aloitettiin noudolla, Kati piti kiinni ja kapula eteen maahan ja minä kirmasin pakoon. Ei meinannut ensin oivaltaa ottaa kapulaa tuo-käskystä ja muutenkin pari ekaa yrittämää oli vähän säätöä. Lopulta sitten onnistui hyvin, kun kapulaa siirrettiin vähän kauemmaksi ja tietysti toistoja oli jo muutama takana. Vauhti oli nyt kyllä oikein mainio!
Maahanmenoja otettiin noudon jälkeen. Ei meinannut oikein taaskaan onnistua. Jäi pylly pystyyn, tuli perässä ym sekavaa. Varmaankin syytä naksutella jokaisesta (tekniikasta viis) liikkeestä maahan menosta aina kun pylly osuu maahan. Nyt kun pari jäi palkkaamatta (oli ns väärä tai hidas tekniikka) niin Tupla reagoi vähän hölmistyneenä, että mitä sitten pitäisi tehdä. Vielä tuo liike on niiiiin vaiheessa...
Tuplan mieli liike sitten seuraavaksi eli ruutu. Pallo valmiina ruudussa ja hyvin meni. Toinen ilman palloa ja taas meni hienosti ruudun takaosaan ja jäi odottamaan sinne, että vein pallon Tuplalle. Hyvältä vaikutti tällä kertaa ruutu! Ehkhä voisi jossain kohden jo tehdä merkiltä ruutuun lähetyksiä..
Sitten siirryttiin kontaktiharjoitukseen. Melko hyvin piti, oikein voimakkaaseen häiriöön reagoi. Se oli tosi vaikea, kun Kati juoksi takaa suhisten ohi, Tupla jopa pelästyi sitä. Tuollaista täytyy muistaa ottaa uusiksi, mutta vähän kevennettynä ettei suotta pelästyisi. Kontaktin jälkeen seuraamista lennosta. Kati sanoi suullisesti, kun alkoi tasaantua kävely ja pääsin palkkaamaan. Täytyisi videoida. Mulla ei oikein ole käsitystä miltä se näyttää, nyt lelu seuraaminen tuntuu hyvältä ja minulla on sellainen tunne, että koira on hyvässä ryhdissä ja häntä pystyssä, mutta en oikeasti tiedä. Sen toki tiedän, että helposti pomppii ja elää.
Tokottelujen jälkeen vielä ilmaisut. Tuplalla kolme (?) vähän paikkaa vaihdellen ja kaikissa Kati oli lakanan alla. Ihan hyvällä sävyllä haukkui, tänään vähän reagoi minun lähellä olemiseen. Mutta ihan hyvät haukut joka tapauksessa, treeniä ja haastetta vaan lisää!
Kommentit