Tänään vietettiin mukavaa iltaa Mutalassa ev-tokoissa, minä taas olin lupautunut tuomariksi.. huoh. Ei vais, oli ihan kivaa ja koiratkin olivat taitavia.

Ennen tokoa otin Viskillä pienen motivaatio esineruudun. Eli kolme kivaa esinettä (kaksi palloa ja yksi sukka), Viski näki kun tallasin ruutua ja sinne tiputtelin esineetkin, yhden eteen ja kaksi taakse. Viski oli ihan pro, sen mielestä on aika kivaa, kun tehdään tommosia "kivoja" esineruutuja. No, katotaan lauantaina onko sit noilla mitään hyötyä kisaruutuun... Tokokokeen jälkeen otin vähän tottista. Nyt seuraaminen oli aika hyvää, sain helposti sen pakittamaan oikeaan paikkaan ja tuntui keskittyvän paikan pitämiseen. Otin myös jäävät, jotka napakoita ja kertalaakista oikein. Palkkasin jokaisesta heti.

Tupla hengasi myös mukana. Ensin alkuillasta vähän rakensi kehää meidän kanssa - eli kiskoi kehänauhoja eri suuntiin kuin piti ja muutenkin riekkui :-). Kokeen aikana Taina-täti haki Tuplan välillä vähän päiväuniltaan pissalenkille jalottelemaan ja hyvin ne näkyi kentän laidalla yhdessä viihtyvän. Ja Tuplan mielestä ihmiset oli toooosi ihania. Kokeen jälkeen otin vähän leikkimistä Tuplan kanssa ja voi jee.. se on aika magee... Pusu Vähän myös (ehkä jo ennen tokokoetta, nyt en enää muista järjestystä...) naksuteltiin ja otettiin namilla perusasentoja. Se on niin reipas epeli. Siitä taisi ainakin Pinja ja Ari ottaa kuvia, toivottavasti joku kuva olisi sellainen, jonka voisin vaikka tänne blogiinikin laittaa!