Tänään meillä oli vesijumppa-aika Elinalle. Ihan ensiksi Elina tsekkasi Viskin liikkeet, liikkuu nyt kuulema kivuttoman ja helpon näköisesti. Mutta myötäpäivään ympyrää tehdessä näkyi, että jalka on vielä kipeä. Eli ei suotta vielä hihkuta, että asiat olisivat kunnossa :-(. Elina myös testasi polvet, jossa vielä sisäkierrossa tuo kipeä jalka oli selkeästi löysempi kuin toinen jalka. Eli, kyllä siellä joku niveltrauma on, mutta vaikeahan sitä on paikallistaa onko kyseessä ristisiteet vai nivelsiteet. Pikkuisen aristi eturistisidettä, joten sinne suuntaan veikkaus loogisesti osuu. Altaassa Viski ei jaksanut kävellä ihan puolta tuntia. Reilut kaksikymmentä minuuttia liikkui todella hyvin, vettä oli melko paljon n. kylkiin asti. Liikerata jaloissa oli jo hyvä ja tasapainoinen, loppua kohden Viski alkoi peitsata, jonka vuoksi sitten vettä vähennettiin ja hetken päästä lopetettiin koko vesikävely, koska vedenkään vähennys ei auttanut peitsaamiseen. Ts. Viski väsyi ja alkoi liikkua huonosti.

Kaiken kaikkiaan kuntoutus etenee melko lailla suunnitellusti. Pitkäänhän tämä voi kestää, mutta toivoa ei olla menetetty. Ammattilaiset sanovat, että kaikki näyttää hyvältä - minä välillä tuskastun ja totean ettei parannu enää ikinä. Malttamaton ihminen näin kisakaudella ei oikein millään malttaisi.. mutta eipä tässä ole vaihtoehtoja. Nyt vaan rasitusta lisätään hallitusti, ei vapaana lenkkeilyä vaan mielellään pehmeällä alustalla ja pituutta vähän kerrallaan lisäten. Ja venyttelyä (taas si-nivel oli menossa jumiin....), kevyttä hierontaa ja niitä jumppaliikkeitä. Kati-rukka, on siinä viikoksi nyt hoito-ohjetta kaiken muun oman normisettinsä lisäksi :-O