Tänään löydettiin treenipaikaksi varmasti Pirkanmaan lumisin alue.. No, se ei sinänsä ole meidän hakuryhmällemme uutta...

Vipsulle treeni, jossa nenänavaus, kuusi maalimiestä suorin palkoin ja siten, että aina löydön ja hyvän palkkauksen jälkeen maalimies siirtyi Viskin nähden seuraavalle saman puolen piilolle. Tämän jälkeen Viski joutui nostamaan kyllä vastapuolen äijän, vaikka mielikuva tuosta edellisestä siirtymästä olikin. No, ehkä hankalasti selitetty, mutta simppeli sopivasti nostattava treeni. Treeni alkoi oikeasta etukulmasta, johon oikein hyvä suora löytö. Sitten vasen etukulma (loogista :-p), joka tuottikin vaikeuksia, kuten oletinkin. Eli Viski oli nähnyt oikean puoleisen maalimiehen seuraavalle piilolle siirtymisen ja oli sitä mieltä ettei vasempaan etukulmaan tarvitse tehdä muutakuin se paljon puhuttu "näennäinen pisto". Tämäpä olikin hyvä virhe, sillä nyt vaadin Viskiltä tähän kunnon piston ottamalla useamman kerran uusiksi (ihme ettei ottanut rullaa...) ja maalimieskin oli vielä tosi hyvin piiloutunut ja syvyyttäkin vähintään riittävästi. Lopulta Viski uskoi ja teki löydön, voi sitä juhlaa :-)). Tämän jälkeen treeni sujuikin ilman ongelmia, löydöt tulivat hyvin ja koira vaikutti haastavasta lumiolosuhteesta huolimatta hyvin motivoituneelta. Tosin Evellä se rontti oli pallon saamisen jälkeen kusassut lähipensaaseen - eli kyllä sen leikkimisen ja palkkaamisen kanssa saa=joutuu tekemään Viskin kanssa töitä. Sille kun ei valitettavasti riitä vain se lelun antaminen, tätä pitää taas muistaa vain painottaa ja valita lelutkin huolella. Mutta noin muutoin jäi melkoisen parempi fiilis kuin viime kerrasta. Seuraavaa treenikertaa jo odotellessa :-).

Ainiin, piti vielä lisätä, että tuonkaltaisessa treenissä olisi hyvä, että Viskillä vaihtuisi lelut ja maalimiehet "varuiksi", jottei kyllääntymistä tulisi. Nyt selkeästi leluista paras oli taas se vanha rikkinäinen naruun laitettu jalkapallo, toinen lelu oli iso pehmojalkkis, joka ei ollut ollenkaan yhtä super, vaikka kiva olikin. Lisäksi tuossa treenissä voisi tehdä niin, että hakisi maalimiehille selkeästi normaalia enemmän syvyyttä, jotta koira joutuisi oikeasti tekemään töitä löydön eteen ja samalla vahvistuisi se päämäärä mitä varten hakumetsässä ollaan. Ehkä ensi kerralla....