Jotenkin olin niin tohinoissani ja tohkeissani tuosta Annen ja Hallan mestaruudesta, että oli ihan pakko lähteä tekemään jotain (vaikka tänään oli jo kaksi agiliitostarttia takana). Niinpä päädyin iltalenkille metsään esineruututamineet mukana. Ideana oli tehdä ruutu, jossa esineet ovat "hassuissa" paikoissa. Ruutu oli täysmittainen, mutta kapeahko. Esineet ihan edessä kivien välissä sellainen narun pätkä, keskellä ruutua oli muoviletkun pala kiven päällä kasvavan oksan päässä (siis "ilmassa"), takakulmassa kiven päällä narun pätkä, jonka sijoitin vielä kahden irtokiven alle piiloon ja toisessa takakulmassa risukon keskellä puukon tuppi. Vähän tuumin miten mahtaa esineet löytyä, kun olivat aika haastavan erilaisissa paikoissa. Vaan vieläpä mitä, Viski teki todella hienon ruudun ja toi kaikki neljä esinettä alta aika yksikön. Olipas poika taitava tällä kertaa.