Siinä sitä laskuoppia tälle päivälle. Oltiin siis agikiitämässä Levekin kisoissa. Voi harmituksen harmitus, ei me vaan olla riittävän taitavia. Hyppikseltä kepeiltä vitonen, radalla tultiin putkesta suoraan kepeille enkä tajunnut, että Viskin vauhti oli niin luja kuin oli enkä ehtinyt jarruttaa vauhtia suunnitelman mukaan ennen keppejä ja niinhän siinä kävi, että vauhdilla kakkosväliin :-(. Muutoin olen kyllä hirrrmu onnellinen radasta, se tuntui helpolta ja hienolta mennä!
Sitten agirata... ja ihan täysin tyhmä varmisteluvirhe, puomin alastulo. Siitä mentiin heti vasemmalle putkeen, jonka "väärä" suu oli melko liki puomia, ja tätä sitten varmistelin "ettei vaan mene väärään päähän" .. jotenkin se koko puomin alastulo oli aivan meille normaalista poikkeava ja koira loikkasi alastulon, ikäänkuin hyppäs käteni yli. Virhe tapahtui kyllä jo siinä, että pysähtyi puomin alastuloon juuri ennen kontaktia ja sitten alkoi tämä mahdoton säätäminen ja varmistelu, mikä ei siis kuulu tapoihin. No, perhana, kun ei luota, ei osaa ja varmistelee niin näin siinä käy. Mutta muutoin tässäkin rata oli aikas kivan tuntuinen ja tuli sellainen fiilis, että "katsokaa, me osataan" :-)). Eli, vitosista huolimatta - ihan hieno kisapäivä.

Ja SM-kisoissa jännää... En tajua kuinka Anne ja Toivo voivat olla niin järjettömän hyviä (tai oikeasti kyllä tajuan!) ja ylitsepääsemättömän erinomaisia; tottiksesta 98!!!! Siinä on pari, jonka tekemisistä olisi syytä oppia. Hanna ja Tiitikin olivat tehneet hienon tottiksen, mutta tasamaa noudon käsittämätön työtapaturma (liike puutteellinen!) laski pisteet 84,5. No, tuloksia tulossivuilta, turhaa niitä tässä on toistaa enempää, joten huomisiin jännäämään :-).