Tänään oltiin Ylökkin tokovuorossa hallilla.

Ensin Viski lauteille. Vähän seuraamishommia, erityisesti nyt sitä juoksusta liike seis ja jos edistää pysähdyksessä niin hyihyihyi. Pari ekaa missas pahasti, sitten skarppas ja pysyi hyvin paikalla vaikka tein aika vauhdikkaita juoksupätkiä. Sitten parit noudon nostot, luovutusasennot ja yksi pitkä nouto. Ei ihan niin voimakkaita tai nopeita kuin haluaisin. Mutta ei ne nyt ihan paskojakaan olleet .. Ainiin, ihan alkuun Viski otti pitkän paikka makuun keskellä hallin käytävää agiliitäjien "iloksi". Ihmeen hyvin pysyi, täristen kylläkin, pää aloillaan vaikka ympärillä kuhisi agiliitoa ja koiria. Siitä sitten rauhalliset namipalkat ja vähän silittelyä.

Sitten Tumpputumpero. Aloitettiin liikkeestä istumisella. Taas jäi yksi vajaaksi mistä onneton naksautin. Sitten lukuisa määrä toistoja, jotka kyllä nopeutui toistojen myötä. Sitten seuraamista, käsi ylhäällä, nami kädessä nyrkissä. LÄhdöt tuntui ihan kohtuullisen hyviltä. Tehtiin myös vasuri käännöksiä, yritin jatkaa reippaasti matkaa ettei istuisi, taisin onnistua ainakin jokusen kerran. Tehtiin myös pakkia seinän vieressä, se onkin aika temppuilua kun meinaa tuupata OIKEALTA puoleltani ohi.. Yritin estää jalallakin, mutta ei oikein onnistunut. Täytyynee käyttää seinää "väärinpäin" avuksi .  Tostahan saisi muovattua aika kivan tempun... No, luultavasti tuokin tuosta vielä joskus.

Tupla teki myös kapulan nostoja, vähän oli hitaita. Plääh. Luovutusasento oli hyvä ja ote tosi tiukka, sain aika hyvinkin laittaa vastaan eikä yhtään pyöräytellyt tai löysyttänyt. Hyvä homma. Irrotti kuitenkin käskystä .  Sitten tehtiin pari tuolin kiertoa, josta keskimmäiselle stoppi pallolla -huipusti. Hyvä Tupla! Ja loppuun parit hypyt, nyt jo vähän malttia ja käskyäkin mukana.

Taas taisi tulla vähän turhan pitkään treenattua, vaikkei Tupla siitä kyllä ole huolissaan - päinvastoin. Mutta vähän vähempikin piisaisi.

Kotona ollaan tehty päivittäin paikalla oloja. Ne alkavat olla ihan hyvällä mallilla - kotona. Jossain kohden täytyisi jo vähän yrittää niitä ulkoistaakin.. Huomenna tulee taas mentyä hallille, jos on sopiva väli niin voisi kokeilla paikalla makuuta.