Maanantaina taas omat agitreenimme. Tänään päästin varsinkin alkutreenien aikana tekemään mukavaa rentomeinikistä rataa, yritin kovasti keskittyä "nauttimaan radalla olosta ja ihastelemaan koiran menoa". Se onnistui alkuunsa, mutta selkeästä lopputreeniä kohden vauhti sekä ohjaajalla että koiralla kiihtyi taas vähän sinne koheltamisen puoleen. Mutta hauska huomata kuinka erilaiselta ohjaus tuntui, kun oikeasti yrittää rentoutua ja vain nautiskella. Jotenkin sitten ne tilanteet vaan tulee niiiin nopeasti, että rentous meinaa välillä vähän unohtua.
Keppitreeniä saatiin tehtyä paljon, yhden kerran tuli tämä "kisavirhe", muuten itse pujottelu sujui hyvin. Vaikeaksi muodostui putken ja hypyn kautta sisäänmeno, jossa Viski kajautti kakkosväliin ellen selkeästi hypyn jälkeen käskyttänyt sitä hidastamaan, putkesta sai niin makeet vauhdit, että mitäs sitä hidastelemaan... Mutta tosiaan auttoi, kun vähän jarrutteli. Toinen vaikea oli meille pussista kepeille tulo siten, että pussi ja kepit olivat samassa linjassa ja pussista piti viedä kierrättämällä kepeille sisään - en jaksa enkä osaa näköjään selittää, mutta vaikea oli :-O.