Kahden kuukauden hakutauon jälkeen lähdettiin piilotreeneihin Hannan ja Katin kanssa. Olihan taas vaikeaa tuo itse lähteminen, mutta treenatessa tuli kyllä oikeasti tosi tosi kaipuu hakutreeneihin.

Viskiltä jätin rullan kaulasta pois, joka olikin kyllä varmasti ihan viisas ratkaisu. Ensin piilot olivat "neliömäisessä" rykelmässä, kaiken kaikkiaan viisi piiloa. Tai ihan ensinhän toki aluueelle tullessa meillä oli nenän avaus, kuten tavallista :-). Sitten siihen piilorykelämään, Viski tarkasti hyvin ne piilot mitkä osuivat kohdalle, kunnes pongas oikean piilon. Tällä ensimmäisellä kerralla se yritti tehdä oikealle piilolle ilmaisun, ja oli jo lähtevinään piilolta poiskin, kunnes huomasi että oho-rullaa ei olekkaan. Kääntyi sitten takas odottelemaan maalimiestä. Toisella kertaa näytettiin Viskille maalimiehen menevän piiloon, ja käänsin Viskin pois jonka aikana maalimies siirtyi toiseen piiloon. Tämäkin oli ihan pala kakkua, ei Viski edes tarkistellut vääriä piiloja vaan marssi samantein oikealle piilolle. Sitten siirrettiin piilot jonoon ja lähetys selkeästi kauempaa piiloilta. Maalimies meni kaikista kauimpaiseen piiloon. LÄhetin Viskin vähän huolimattomasti (tosin en usko, että sillä tässä oli kauheasti merkitystä..) ja se porhalsi ihan sikin sokin pitkin metsiköitä eikä vahingossakaan mennyt edes piilojen läheltä, mielestäni selkeästi väisti piiloja. Tuli takaisin pistoltaan, lähetin uudelleen ja taas sama homma, toisella "kierroksella" se kyllä jo kävi ihan piilojen lähellä, mutta selkeästi oli jo unohtanut mitä oli tekemässä, sillä ei se kyllä nenäänsä enään tuossa käyttänyt - jos olisi käyttänyt se olisi ponganut myös maalimiehen. Kutsuin sen pois ja menimme ihan yhdessä kävellen piilojen läheltä, jolloin se pystyi keskittymään paremmin ja saikin sitten maalimiehen nenäänsä. Aika onneton tunari :-/. Sitten tehtiin vielä yksi lähetys, jossa maalimies meni keskimmäiseen piiloon Viskin sitä näkemättä. Tämä onnistuikin jo ihan hyvin ja Viski teki löydönkin :-).

Ihan hauska treeni, varsinkin kun ei tarvinnut itse paljon kävellä :-).

Tätä vuotta ei enään montaa päivää olekkaan jäljellä.. Koko vuosi noin kisatulosten valossa on mennyt kyllä ihan persiilleen. Sanoisinko, että tätä vuotta ovat sairastelut haitanneet ihan kiitettävästi. Tavoitteemme eli kva ja sm-kisoihin osallistuminen ei ollut lähelläkkään, mutta sellaistahan tämä elämä on. Haussa kisattiin kolme kisaa, keväällä keskeytys, syksyllä ykköstulos ja kakkostulos. Agilityssa saatiin yksi vaivainen nolla aikaan. Eli petrattavaahan tässä ensi vuodelle jää "jonkin" verran. Vuoden 2007 tärkeimmät onnistumiset on helppo listata - t-leirin Gunnelin hakuopit palkkauksemme suhteen ja pk-paikalla olon korjaaminen! Ensi vuodelle onkin sitten kaksi isoa haastetta: rulla suussa kisatilanteessa juoksemisen pois saaminen ja niin ikään kisatilanteessa ensimmäisen seuraamispätkän parantaminen.

Viskin suurimpaan ongelmaan haussa, eli kisatilanteessa alueen alussa rulla suussa juoksemiseen, luulisin pääseväni "kiinni" sillä, että treenaan (sitten, kun pääsemme treenaan..) paljon siten, etten tiedä missä maalimiehet sijaitsevat. Määrittelen vain ilmaisun/suoran palkan ja maalimiesten lukumäärän. Uskoisin, että tuolla saataisiin vähän enemmän kisamaista tilannetta aikaan.

Seuraamisen korjaaminen onnistunee ihan vain häiriö- ja kisamaistenkin treenien kautta, siihen sinänsä en usko ihmeellisempiä kikkoja tarvitsevan. Mutta työtähän nuo molemmat ongelmat toki vaativat - jännityksellä tietysti odotan mitä uusia ongelmia saadaan aikaan :-p