Vietin lauantain tehokkaasti Pirkkahallin kv-näyttelyssä töissä ja kävelin ehkä about tuhat kilsaa. Työnteko sinällään oli ihan kivaa ja mukava oli tietysti nähdä muutamia tuttujakin, joita en ole nähnyt sitten vuosiin. Mutta kyllä tuo näyttelyn ahtaus (vaikkei ihan täynnä Pirkkahalli ollutkaan) ja koko touhu saa minut lähinnä puistatuksia täyteen - ei ole mun juttu. Eikä tietysti tarvitsekkaan olla. Toivottavasti sitten joskus Tuplan kanssa päästäisiin sillä yhdellä näyttelykäynnillä, täytyisi varmaan osata tuomari valikoida riittävän eksoottisesti. Täytyy kyllä sanoa, että bc.n ulkomuoto tuolla näyttelyissä on aivan eri luokkaa kuin mihin itse on tottunut. Ja mielestäni nuo näyttelytähdet näyttävät kamalilta - anteeksi, tarkoitus ei ole loukata, tiedän että TE ajattelette juuri samoin meikäläisen koirista . Ne on niin raskaan näköisiä ja ihan valtavat turkit. Kävelin collie kehänkin ohi ja jösses - onko NE aina olleet NOIN isoturkkisia??? Eihän sellaiset voi enää edes metsässä liikkua ilman, että niillä on saunapuut tai ainakin sytykkeet mukana turkeissaan?? Onneksi en nähnyt dobberikehää, olen ymmärtänyt että siellä on myös aika kamalaa katsottavaa.. massaa on kuulema ihan riittämiin...

Omat koirat saivat siis hyvin tehokkaan vapaapäivän lauantaina. Tänään ollaan sitten tehty vain metsälenkki ja kohta suunnataan maneesitreeneihin Ikaalisiin. Jännää nähdä miten Tupla toimii maneesissa, sellaisesta ei ole oikein kunnon kokemusta. Niihamassa ollaan yhden kerran agikisoja käyty maneesissa katsomassa ja siinä samalla vähän treenattu.