Olin tänään Tainan ja Hannan jälkitreeneissä ja toki Viskikin pääsi osalliseksi jäljen iloista. Ihan alkuunsa otettiin kuitenkin Emman ja Vaun jo hyvin hajustama esineruutu, jossa tarkoitus oli vain palautella kisasta ja otin yhden ainoan esineen noston, joka tulikin vaivattomasti ja nopeasti - tästä oli mukava palkata ruhtinaallisesti.
Sitten itse jälkeen. Hanna teki meille samanlaisen jäljen kuin eilen, eli 10 m jälkeä ja keppi, sen jälkeen loikka ja taas 10 m jälkeä ja keppi jne. Tätä toistettiin kuusi kertaa. Jälki vanhentui lähes vahingossa melkein tunnin vanhaksi, joka hitusen hirvitti - Viskillähän jälkitreenejä on takana varmaankin kokonaiset ehkä kahdeksan tai jotain.. Selkeästi vanhentunut jälki olikin ihan hyvä kokemus, samoin äärimmäisen yllättävää - lähes outoa oli se, että Viski reagoi oikein keppeihin, jotka oli tehty pari tuntia ennen treeniä maassa olevista puista enkä minä ollut koskenut niihin tikullakaan :-o. Viski siis ajoi jäljen pätkät ihan maltillisesti, ja nosti kepit lukuunottamatta yhtä, jonka yli ajoi vierestä - tähän en nyt puuttunut millään tavalla. Jäljestäminen tänään näytti jopa lähes jäljestämiseltä ja oli jo eilistä treeniä selkeästi rauhallisempaa ja maavainuisempaa.
Jäljestämisinto kasvaa tässä nyt päivä päivältä enemmän - toivotaan, että on vielä pitkään lumetonta :-)!