Tänään oltiin aivan mahtavassa maastossa Pinsiön suunnilla. Maaston pohja niin siistiä sammalmetsikköä ja keskilinja kulki siten, että molemmille sivuille tuli pientä nousua "harjulle". Eihän tuo koiralle vaikea maasto ollut, mutta muuten tosi kiva, kun näki koiran koko ajan ja helppokulkuista maastoa :-P

Viskille otettiin nyt "viistokävely"-treeni. Eli kaikki maalimiehet kävelivät (yksitellen) keskilinjalta lähtien viistosti kohti sivulinjaa. Samalla huudelleen ja antaen koiralle ärsykkeitä. Välillä maalimies pysähtyi ja minä näytin koiralle keskilinjalta "siellä se menee". Ideana saada koira kulkemaan _vain_ eteenpäin aluetta, eli maalimiehen liike antaa niin kovan ärsykkeen eteenpäin, että pöljempikin koira tietää mihin suuntaan pitää liikkua. Viskille tehtiin näitä maalimiehiä kolme, kaikki suoria palkkoja ensin namit ja leikkimällä pois. Lisäksi olin pyytänyt maalimiestä viimeisen ärsykkeen jälkeen (=lälhetyskohta) liikkumaan hieman vielä eteenpäin sivulinjaa pitkin, tämä tehtiin kahdelle mutta ei viimeiselle. VIski nimittäin keskimmäisellä äijällä lähti aluetta ihan lähes poikittain kulkemaan kohti maalimiestä. Joten viimeinen löytö oli suoraan lähetyskohdalta, vaikka tehtiinkin siis tuo "viistokävely". Ekalla pistolla oli myös tyhjä piilo, jonka Viski oli käynyt siististi tarkistamassa.
Treeni oli tosi hyvä. Koira oli tietysti hyvin innoissaan ja liike oli juurikin siihen suuntaan mihin pitikin. Tämä auttaa nyt varmastikin motivaatiota nostattavasti sekä sitten tuohon uudempaan ongelmaan eli taaksepäin työskentelyyn. Otan ensi kerrallakin vastaavan treenin ja katson sitten sen jälkeen mitä seuraavaksi :-P.

Käytiin vielä koulun pihassa tottistelemassa. Viskillä hirveätä edistävää seuraamista ja ampuminen. Sitten 2 kgn nouto (ilman heittoa) suoraan palkaten. Lopuksi vielä INnon treenien ajan paikalla oloa. Toi seuraaminen on ihan hirveän edistävää tollaisessa tilanteessa. Seuraavalla kerralla kaulapanta ja hihna mukaan, josko vaikka se auttais. Paikalla olo oli tänään errrrinnomainen!