Kolme päivää ja yötä on nyt leirielämää jossain Haminan nurkilla takana. Rankkaa, mutta tosi mukava leiri olikin ja hienoja suorituksia nähtiin hakumaastossa. Ei tosin Viskiltä. Viski ei ollut erityisen hyvä minään päivänä. Perjantaina ja lauantaina suoritukset olivat ihan kohttuullisia, ottamatta lukuun ja ihan sairaan kamalia tyhjiä, jotka nyt vain pahenevat - eli tulee ihan piikkipistoja entistä enemmän, mitä enemmän niitä yritän korjata sen hankalammaksi tilanne menee, eli nyt pitää tehdä suunnitelmaan kyllä selkeä muutos, kun tulos vain huononee. Hyvää oli se, että tyhjiä piiloja oli viikonlopun aikana useita ja ne näytti sujuvan mallikkaasti. Kentällä otettiin myös erikseen irtorulla ilmaisuja ja maastossakin ne olivat jo siltä osin ihan hyviä ettei maalimiehen luokse jääty sähläämään vaan otettiin hyvin rulla ja lähdettiin. Sunnuntain treeni oli katastrofi, Viski oli ihan kuutamolla ja aivan nuutunut. Työskenteli täysin näennäisesti ja teki työskentelyssä käytännössä vain tyhjiä, maalimiehiin se ehkä sattumalta sit törmäs.. Motivaatio oli lähinnä siinä, että juoksi alueen sivurajalle ja tuli takas mun luokse, työskentelystä viis veisas.
Nyt on taas vaihteeksi mietinnän laita noiden tyhjien kanssa, niitä on turha jauhaa kun maalimiesmotivaatio on kärsinyt melkoisen pahasti, taas kerran olen saanut oireeksi Viskillä sen että mun vetovoima alkaa nousta maalimiehen ohitse, sinänsä toki imartelevaa, mutta valitettavasti aivan väärässä paikassa. Täytyy nyt miettiä tovi mitä tehdä, saattaa olla että ennen toukokuun lopun kisoja voin treenata vain yhdet tai kahdet treenit ja sit pitää jättää asia vain hautumaan ja katsoa kisan jälkeen mitä haun suhteen tullaan lähi aikoina tekemään.

Ainiin, melkein unohdin että sentäs lauantaina esineruututreeni meni ihan erinomaisesti, jotain erinomaista siis meidänkin suorituksissa viikonloppuna :-o