Torstaina alkoi Haukku Apilan uudet kurssit (olipa taas hyviä koiria ja motivoituneita ohjaajia - jee!) ja niiden jälkeen pääsin treenaan omatkin vesselit. Tosin ne joutuivat odottamaan kaksi tuntia häkissä hallilla. Viski oli tokokentällä kevythäkissä ja käyttäytyi välillä huonosti, josta sai muistutukset. Tupla oli isossa häkissä kentän ulkopuolella ja oli oikeastaan ihan nätisti koko ajan.

Viski treenasi ensin seuraamista, jossa taas paljon tapahtumia matkalla. Eli jääviä ja käännöksiä, siksakkia, ympyrää jne. Edistää ja edistää, mutta tuntuisi kyllä skarppaavan noista jäävistä (jotka teki taas kaikki ihan oikein - vaikkei tässä nyt olekkaan ns. jäävät treenin aiheena). Viski teki myös luoksetulon perusasentoa ja yhden luoksetulon pitkältä matkalta.

Tupla teki taas vaikka ja mitä. Ensin ennen kursseja tehtiin parit hypyt hyvin. Ehkä jossain kohden voisi ottaa jo työnalle alokkaan hypyn. Varsinaiset treenit aloitettiin vauhdikkaasti luoksetulolla - KOKO hallin mitan ja ilman apuria. Vähänkös Tumppu on taitava . Sitten tehtiin vielä perään noutoja, jossa päästin kahteen kertaan vierivän kapulan perään, josta nyt sitten seurasikin se, että hyppäsi kapulaan etutassuillaan . Not very good. Tuonnit hyvin. Sitten ruutu, ensin ilman palkkaa (kävin taputtamassa ruutuun) ja jeeee sinnehän se singahti hyvin! Toisen kerran vielä pallo ruudussa valmiina. Keskityin treneissä nyt aktiviiseen kahden lelun leikkiin - huhhh olipa rankkaa.. Loppuun seuraamista, joka nameilla tuntui Tuplan mielestä pliisulta, kun oli saanut riekkua lelujen kanssa. Asento oli huono, enkä oikein saanut sitä korjattua. Jälkeenpäin ajatellen, olisi voinut kokeilla kuitenkin lelulla.. Paikka oli hyvä, mutta pääasento ei ollut sellainen kuin haluaisin. Loppuun vielä parit jäävät kaikkia asentoja. Aikaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon vielä lisää, mutta päätin sitten vihdoin lopettaa Tuplan treenaamiseen..