Onhan viikko vierähtänyt hieman erilaisissa merkeissä..

Viime tiistaina kävin illalla vapaaharjoittelussa, keskiviikkona ihan normaalisti töihin ja siihen se normaali sitten jäikin... Keskiviikkona selkä kipeytyi tosi kummallisesti ja hain työterveydestä kipupiikin ja relaksanttia kankkuun. Torstaiaamuna en päässyt sängystä liikkeelle ja niinhän sitä sitten lähdettiin ambulanssilla ensiapuun. Tuska oli järjetön ja pelko siitä mitä oikein tapahtui vieläkin suurempi. Pari päivää meni maatessa ilman, että jalat ottivat yhtään alleen, en edes istumaan päässyt. Sitten pikku hiljaa alkoi parantuminen lähteä käyntiin, ensin pääsin istumaan sängyn reunalle, sitten pikku hiljaa seisomaan ja vihdoin koitti hetki, kun pääsin ottamaan rollaattorin avulla askeleen pari! Ja nyt sitten olen kotona toipumassa, vihdoin!! Tuollaisen session jälkeen sitä taas osaa arvostaa elämässä asioita, joita aiemmin on pitänyt itsestään selvyytenä. Ja osaa myös arvostaa omaa itseään ja ennenkaikkea sitä terveyttä.
Niin, diagnoosi jäi vähän epäselväksi. Oireet viittasivat välilevyn pullistumaan, mutta yksi "tärkeä" oire eli jalkoihin hermoheijastelu puuttui kokonaan. Kyse saattoi olla vain todella kiukkuisesta noidannuolestakin. Jos oireet nyt loppuvat lähiaikoina eivätkä uudelleen ilmaannu niin noidanuoli lienee se oikea diagnoosi.

Nyt päivä kerrallaan mennään eteenpäin kohti normaalia elämää. Vielä ei koirien kanssa lenkkeillä, mutta uskoisin, että parin päivän päästä uskalletaan jo sitäkin pikkuisen kokeilla.

Viski käväisi sunnuntaina Katin kanssa agiliitelemässäkin Tamskin kisoissa. Tuntuma parilta oli vähän kuulema hukassa, joten saldona oli kaksi hylkyä. Viskille oli joka tapauksessa tosi hyvä, että pääsi vähän kotiympyröistä pois, joten jälleen super iso kiitos Katille - Ystävälle isolla Y.llä!!! Ja muutoin, kiitos myös lukuisista parane pian- tervehdyksistä, joita olen saanut sieltä sun täältä :-)