Sylkkäriä, sylkkäriä ja vielä kerran sylkkäriä. Verta, hikeä ja tuskan kyyneleitä. Siinä lyhykäisyydessään tämän tiistain agilitytreenit. Eipä siinä paljon muuta kerrottavaa ollut :-o.

Aiheena siis sylikäännökset, rata oli jo rataantutustuessa vaikea. Kuvittelin jo osaavani radan kunnes huomasin ekan koirakon tekevän radalla jotain "ihan ihmeellistä", joka yllättäen olikin SE oikea rata.. No, pikku juttuja. Rataantutustuessa sylkkärit tuntuivat helpoilta - ilman koiraa! Koiran kanssa kaikki muuttuikin toisin, Viski ei kääntynyt sylkkäreihin ollenkaan niinkuin pitäisi, johtuu toki siitä ettei me kumpikaan osattu. Suuin ongelma oli ehkä se, että en malttanut viedä sylkkäriä oikeasti loppuun asti vaan päästin koiran aina hyppäämään liian aikaisin, jolloin kuonon suunta oli tietysti aivan väärä.  Maria opetti lähes kädestä pitäen ja voi veljet, että tunsi itsensä ja koiransa jäykäksi puupalikoiksi ja vielä kaiken lisäksi täystolloiksi :-o. Mutta mikä tärkeintä, kädestä pitäen opettaen sylkkärin oikea idea ja ehkä tekniikkakin tuli vasta ensimmäistä kertaa ymmärretyksi!! Nyt kotiläksyinä onkin viikon ajan kuivaharjoitella sylkkäreitä.. ai niin ja niitä toisia, mitä ne nyt olikaan... Ja kuulema tuskaa tulee ensi viikolla lisää, jos kotiläksyt ovat jääneet tekemättä... Huoh, ja tästä vielä maksaa ihan vapaaehtoisesti :-O. Ei vais, asiaa puhuen oli äärimmäisen hyvät treenit, nyt voi sanoa, että joutui omat taidot todella koetukselle ja ihan tuskan partaalla treeniä tehtiin, mutta jollain kummallisen kierotuneella tavalla nautin siitä! Saisihan noita treenejä tehdä jossain muualla ihan sillä asenteella "kunhan tässä nyt vähän hengataan", jos sellaista joku kaipaa!