Mulle iski torstaitottiskoulutusvuoro. Viski pääsi samalla ottamaan pienen häiriötreenin. LÄhinnä sitä seuraamista tahkottiin, tänään saatiin kivasti se sujumaankin ilman pahempia kontaktimurheita häiriöstä huolimatta. Mutta kyllä tuo koiran olemus silti suuremman häiriön alla on sellainen hieman jännittynyt ja jotenkin se keskittyminen aina vaan kärsii. No, tälläiset häiriötilanteet ovat edelleen hyvää harjoitusta ja nyt on ollut tiukka linja, eli häiriöön reagoimisesta saa pientä noottia ja hyvästä suorituksesta isot palkat. Seuraamisen lisäksi vauhtinoutoa ja luovutuksen loppuasentoja, jotka olikin ihan jeeees (vauhtia VOISI olla lisää, mutta kyllä se silti rivakasti tulee). Lisäksi vielä jäävien liikkeen asennot, jotka myös ihan hyvät.