Tänään tehtiin jälkitreeni Vipatukselle. Jana n. 25 m syvyydessä ja 90 asteen kulmassa vasemmalle. Pituutta jäljellä oli sen verran mitä ehdin kahdessatoista minuutissa kävellä, Viskin mittapuussa mitatutta siis pitkä jälki ja kiemurainen - ei vaikeita kulmia, mutta kiharaa noin muutoin. Vanhentumisaika 40 minsaa ja keppejä jäljellä 6.
Jana tuotti suuria ongelmia tänään. Janan vierestä lähti polku, johon Viski tunki koko ajan, sieltä sen kyllä otin aina pois takaisin janalle. Sitähän ei kukaan tiedä oliko polulla kävelty vai ei, mutta toisaalta kyllähän polku joka tapauksessa houkuttelee koiraa vaikkei siinä tuoreita jälkiä olisikaan. No, lopulta pääsimme jäljelle ja alku oli tosi huonoa jäljestämistä, ihme koukkimista ja hyppelehtemistä - ensimmäinen keppikin jäi tästä syystä poimimatta. Ehkä vajaan sadan metrin jälkeen jäljestäminen lähti sujumaan paremmin. Seuraava ongelmakohta tuli suolla, johon jälki siis kulki. Viski jatkoi muina miehinä suon vieressä metsän puolella jäljestämistä, vaikka jälki siis jatkui reilusti suolle. Annoin Viskin mennä ja ajattelin katsoa mitä se tekee, kun jälki on kadoksissa. Hetken päästä se tekikin muutamat tarkistuspyörähdykset, kun jälkeä ei löytynyt se tuli hyppimään mua päin. Seisoskelin vain paikoillani auttamatta koiraa, ja tietysti tiesin, että jälki menee n. 15 metrin päässä suon puolella. Hetki siinä seisoskeltiin ja sitten Viski päätti yrittää ja ihan hirveällä munkilla sai vissiin haisua jäljestä, kun lähti suon suuntaan ja nappasikin jäljen hyvin. Loppupätkä ajettiin tosi hyvin ja kepitkin nousivat tuota ekaa lukuunottamatta.
Selkeästi huomasi että maaston muutos oli äärimmäisen hankala, jostain syystä koiran mielestä se jälki vaan ei voinut kulkea upottavassa suossa - sen täytyy kulkea kivassa ja tutussa metsässä :-o. Ihan hyvä harjoitus siltä osin, että oli ainakin riittävästi haastetta, mutta silti koira pystyi siitä suoriutumaan ilman apuja.