Vaikka oli tosi kuuma päivä tai ehkäpä juuri siksi, lähdimme Viskin kanssa pyörä- ja uintiretkelle. Ensin ajattelin lähteä juoksemalla itsekin, mutta toi oikea nilkka vaan meinaa edelleen aristella, joten päädyin fillariin. Pyörälenkki oli noin 40 minsan mittainen ja Viski pääsi lempipuuhaansa eli uimaan välissä. Että se nauttii uimisesta, loikkii laiturilta veteen ja ui sydämensä kyllyydestä - hauskaa katsottavaa!

Lenkin lomassa piipahdettiin Peppi-Mariaa kurkistamassa, voi kuinka sekin kasvaa hurjaa vauhtia. Tänään Peppi-Maria ei  ollut kovin vieras korea...ensin se töräytti aikamoiset läjät vaippaan ja vähän ylitsekin, sitten sen jälkeen se kuplas kaaressa :-). Isotäti ymmärsi siinä kohden lähteä jatkamaan pyörälenkkiä :-o.

Sen verran olen nyt ottanut paikallaoloa työnalle, että olen vahvistanut vain "pää maahan"-käskyä siten, että saapi palkan heti pään maahan laskettuaan. Tätäkään en ole tehnyt aikoihin.... Pitää nyt tehdä näitä muistutuksia ja sen lisäksi ottaa pihassa itse paikallaoloa rauhallisemmissa olosuhteissa ja tehdä hallittuja häiriöitä, kuten noutokapulan ja lelujen heittoja. Näin saa taas helposti toistoja tuolle paikallaololle ja pääsee palkitsemaan useammin ja oikeasta suorituksesta.