Mulla oli torstaitottisten vetovuoro ja tietysti käytin tilaisuuden hyväkseni ottamalla ennen vuorojen alkua Viskillä treenit. Seuraamista otettiin tänään pidempiä suoria ja useampaan kertaan, paikka oli parempi vieläkin voisi olla hitusen taaempana. Sitten noudot, tasamaa nouto jees, hyppynoutoja otin tosi vinoon heitoilla. Oikealla puolella ei ole "väliä" vaikka kapula menisi tosi vinoon, hypyt onnistuvat. Vasemmalla puolella asia ei olekkaan ihan niin... Viski kun ottaa kapulan se lähtee kiertämään vielä minusta katsoen vasemmalta ja tarkoittaa sitä että on siirtynyt esteestä entistä enemmän ohi, eilen Viski tuli a-esteen kautta takaisin :-((. Tätä otettiin sitten muutaman kerran ja apujen kera sain tulemaan hyppyesteen kautta takaisin. Viimeisella yrityksellä tuli jo ilman apuja. Sitten vielä eteenmeno ilman palloa.. lähtikin ihan sairasta kyytiä juoksemaan eikä tietystikään mennyt ekalla käskyllä maihin..mrrrrrrmm. Otin uudestaan, jolloin vauhti tippui edellisestä kerrasta, mutta nyt vauhti oli jo semmoinen että korvatkin olivat mukana ja maihin meno onnistui hyvin. Aika tasapainottelua...nyt onkin eteenmenoja otettu oikeastaan vain pallopalkalla, kun on tuntunut ettei eteenmeno itsessään ole vielä ollut ihan pommin varma.
Tottiskoulutusten jälkeen kävin vielä ottamassa estenoudot, molemmissa yritin nyt heittää ihan suorat heitot - sekä heitot että noudot olivat onnistuneita :-)