Kävin tänään Viskin kanssa metsäjäljellä. Enpä edes muista koska viimeksi olen niin tehnyt, no blogistahan se toki löytyisi, jos jaksaisi etsiä :-o. Jälki oli sen mittainen mitä nyt metsässä yhdentoista minuutin aikana kävelee, ja ehti vanhentua tasan 35 minsaa. Mä olen ihan onneton tunari jäljentekijä, koko ajan paniikki eksynkö ja missä menee tie .. Nyt oli iso sähkölinja, jonka alla "rohkeasti" seikkailin ja tiesin koko ajan missä tie kulkee ja missä auto sijaitsee :-)).
Viski oli ihan älyttömän hyvä tänään, ajoi jäljen todella tarkkaan, ainoastaan yhden kepin jostain syystä ajoi vain ylitse. En lähtenyt sitä korjailemaan vaan jätin kepin sikseen. JÄljellä oli kulmia ja mutkittelua mitä nyt luonnossa liikkuessa yleensäkin tulee, alustana oli kalliota, risukkoa, suota ja tavallista metsää. Tosi hyvä jälkimaasto! Ja oli kivaa, kun Viskikin oli pätevä. Tosin loppupalkka jäi vähän lyhyeksi leikiksi, kun pelkäsin koko ajan yhden irrallaan juoksentelevan "pikku" rottweilerin saapuvan uudelleen meidän luokse... Meinas tulla aika iloinen tappelu ennen jäljelle lähtöä, kun tämä rotikka vaan puski muristen koirien luokse, ja mä yritin potkia ja huutaa sitä pois, roikotin toisesessa kädessä Viskiä valjaista ja toisessa oli ihan hulluna raivoava Kiitos. Ja tämä rotikkaomistajatar vaan vaappui kaikessa rauhassa meidän luokse. Että olin vihainen. Onneksi tämä rotikka oli kaiketi aika nuori eikä siitä syystä uskaltanut hyökätä Kiitoksen kimppuun (Viskiä pidin Kiitoksen takana "piilossa" :-)). Sen sijaan omistajan päälle se kävi, kun tämä vihdoin pääsi koiraansa kiinni, aika äläkän he pitivät ja rymistelivät keskenään ojan ja pusikon pientareita, en edes jäänyt katselemaan miten heidän kävi. Mä vihaan yli kaiken ihmisiä, jotka eivät tuon verran piittaa muista ulkoiluttajista..